16 heinäkuuta 2015

Tarujen kansat - Theodore Kittelsen

Kierros Ateneumissa oli jo ennalta päätetty Suomeen lähdettäessä. Tyyliin jos mikään muu matkasuunnitelma ei toteudu, Ateneumiin menen vaikka kontaten. Viime visiitistä oli vierähtänyt jo ainakin neljä vuotta ja olin ylen tyytyväinen nähdessäni Hugo Simbergin Hallan näyttelyjulisteessa.

Niin Norjassa kuin Suomessakin luonto on aina ollut ihmistä lähellä. Pimeät talvet, vaaleat kesät ja jylhät maisemat ovat toimineet innoituksena rikkaalle kansanrunoudelle ja mytologisille kertomuksille. Eloton luonto muuttuu tarinoissa eläväksi, arki ja fantasia sekoittuvat saumattomasti. Olen aina ihaillut Kalevalaa ja muita pohjoismaisia myyttejä, joiden pohjalta on tehty valtavan paljon aivan upeaa taidetta.

Täytyy myöntää, etten ole juurikaan perehtynyt norjalaiseen taiteeseen. Ennen Tarujen kansat- näyttelyä tunsin lähinnä vain Edward Munchin töitä. Theodore Kittelsen oli täysin uusi tuttavuus, mutta heti ensimmäisen taulun kohdalla tiesin löytäneeni helmen.

Theodore Kittelsen (1857-1914) oli norjalainen taiteilija, joka kuvitti monia satuja ja kansantarinoita. Hän opiskeli Münchenissä ja Pariisissa, mutta löysi suurimman innoituksensa Norjan luonnosta. Kittelsen myös kirjoitti tekstejä kuviinsa. Vuonna 1900 ilmestyi kirja Svartedauen (Musta surma), jossa Kittelsen kuvaa ruton ikävän näköisenä eukkona.  

Simbergin maalauksissa kuolema on kuvattu paljon kiltimpänä, sympaattisempana. Luurangot ja pikkupirut eivät koskaan ole pelottavia. Kittelsenin kuvitukset sitä vastoin ovat melkoisen synkkiä ja usein mustavalkoisia, mistä pidän todella paljon. Ei ihme, että ne ovat kuulemma inspiroineet joitakin norjalaisia metalliyhtyeitä.

Yksi päättynyt elämä synnyttää lisää elämää. Syöpäläiset suorastaan vilistävät silmissä. 


Suolammessa asusteleva Näkki. Pidän kuvasta eniten mustavalkoisena, vaikka siitä löytyi väritettykin versio.
Rutto vaanii portaissa.
Skogtroll- magneetti koristaa nyt jääkaapin ovea.


4 kommenttia: