21 marraskuuta 2017

Ruotsinsuomalaiset kirja- ja kulttuurimessut 11.11.2017

Viime viikolla järjestettiin kahdeksannen kerran messut Tukholman Suomen instituutilla. Viime vuonna en päässyt messuille, mutta tällä kertaa olin varannut matkaliput jo ajoissa ja päättänyt suoriutua paikalle. Olivathan Asko Sahlberg ja Marko Hautala (eli kaksi lempikirjailijaani, jos elossaolevia taiteilijoita mietitään) messuvieraiden joukossa, enkä edellistä ollut koskaan ennen livenä nähnyt.  Tunnistin itsessäni jopa lieviä fanituksen oireita, kun näin Sahlbergin hieman ennen haastattelun alkua seisovan katsomon takaosassa.

Tukholman Suomen instituutti
Enkä pettynyt. Paitsi ehkä omaan itseeni, koska en ehtinyt (älynnyt) nostaa käteistä, jotta olisin voinut Sahlbergin kirjan ostaa ja jahdata siihen nimmarin. Jostain syystä kortilla ei voinut maksaa missään messuilla, ja olin jo ehtinyt ostaa Ilkka Auerin Anastasian Haamu Kustannuksen myyntipöydästä.

Sahlberg kertoi haastattelussa uusimmasta kirjastaan Amandan maailmat, mikä kyllä vakuutti minut siitä, että tulen pitämään teoksesta aivan kuten kaikista muistakin tähän asti lukemistani miehen kirjoista. Paras ohjelma oli tällä kertaa messujen lyhin: Siinä Sahlberg veti kymmenen minuutin stand up- tuokion ja loi kaunokirjallisen virkkeen yleisöstä saamiensa ehdotusten pohjalta. Kun hän kyseli miljöön perään, minä huusin hautausmaan, joten virkkeen tapahtumat sijoittuivat sitten kirkkomaalle.

Sahlbergin luomasta virkkeestä tuli hieno, vaikka se nopealla tahdilla kokoon improvisoitiinkin, mutta vielä suuremman vaikutuksen minuun teki se, mitä kirjailija sanoi omasta äänestä. Lähes kaikki kustantamot sun muut toitottavat jatkuvasti omaäänisten kirjailijoiden perään. Jos haluaa kirjoittaa ja jollain tapaa siinä menestyä, on siis kaivettava jostain esiin se "oma ääni". Mistään en ole silti löytänyt tyhjentävää selitystä moiselle termille.

Virkkeensä syntyprosessia kuvaillessaan Sahlberg tuli kuitenkin sukeltaneeksi asian ytimeen: aistihavainnot. Hänen neuvonsa oli se, että kirjoittajan ei täydy oppia vain havainnoimaan ympäristöään tarkkanäköisesti, vaan myös luomaan tietoinen yhteys tekemiinsä havaintoihin. Kun tuo yhteys on luotu ja hiottu tarkimmilleen, se purkautuu kielen avulla tekstiin, ja kirjailijan "oma ääni" välittyy milteipä automaattisesti lukijoille. Minulle ainakin tämä selitys oli järisyttävä. Kävimpä jopa kiittämässä siitä Sahlbergia, kun näin hänet kessuttelemassa instituutin sisäänkäynnin pielessä.

Marko Hautala muistutti haastattelussaan, että kaikkia eri kirjallisuuden lajityyppejä tarvitaan. Kauhu on edelleen karsastettu laji, mutta sen avulla Hautala itse löysi lapsuudessaan lukemisen ilon (komppaan). Eikä se tarkoita sitä, ettei hän olisi löytänyt muitakin lajityyppejä myöhemmällä iällä. On siis tärkeää, ettei kirjallisuuden kenttä liiaksi kapene ja muutu elitistiseksi, mikä karkottaisi lukijoita tehokkaasti.

Kauhu sitä paitsi vie lukijansa terveellä tavalla mukavuusalueen ulkopuolelle, ja ihminen tarvitsee sellaista ravistelua käsitelläkseen tunteitaan ja muita vaikeita asioita. Hautala totesi silti, että Suomen "kauhukirjailijat" mahtuvat edelleen yhteen komeroon, mutta ainakin kauhusta kehtaa nykyään puhua enemmän. Hän kertoi tällä hetkellä työskentelevänsä uuden romaanikäsikirjoituksen parissa, joka liittyy Leväluhdan muinaiskalmistoon, jota eivät arkeologit vieläkään osaa selittää. Kirjailijan ammatin etuihin kun kuuluu se, että saa keksiä asioille omat selityksensä. Hautalan seuraavaan kirjaan ei siis varmasti tarvitse pettyä.

Puhuin myös kirjailija Tiina Hautalan kanssa Haamu Kustannuksen myyntipöydässä ja menin kuuntelemaan, kun hän luki kaksi tarinaa uudesta kirjastaan Hotellien henget - Kummitustarinoita suomalaisista majapaikoista. Hautala on kiertänyt eri hotelleja Suomessa ja haastatellut niiden työntekijöitä heidän yliluonnollisista kokemuksistaan. Hyytäviä juttuja. Ei voi muuta sanoa.

Kjell Westön haastattelu veti salin niin täyteen, että tuoleja pitä haalia paikalle lisää. Minun on tunnustettava, etten ole lukenut Westöltä mitään, vaikka yksi teos on keikkunut omassa hyllyssä jo vuosikaudet. Ohjelman jälkeen kyllä mietin, että haluan lukea sen. Westö vaikutti oikein mielenkiintoiselta ja miellyttävältä henkilöltä. Hän kertoi rakkaasta musiikkiharrastuksestaan (hän soittaa bändissä Nyrok Dolls) ja siitä, miten hänen on täytynyt korjata elämäntapojaan terveellisemmiksi. Juominen ja kessuttelu ovat saaneet jäädä historiaan, ja nykyään reissuilla on aina mukana lenkkeilyvarusteet.

Westö myös eläytyy kirjoittamiseensa hyvin vahvasti ja on jopa kerran valvonut viisi vuorokautta, koska meni vähän liian syvälle tarinaansa. Se säikäytti hänet itsensäkin. Kirjoittaminen on ohjattua unta, totesi Westö.


24 elokuuta 2017

Worldcon 75 (3. osa)

Lauantai

Olimme vähän ennen kymmentä messukeskuksella ja päädyimme sen suuremmin suunnittelematta kuuntelemaan Mars-aiheista paneelikeskustelua. Huone tuli aivan täyteen, eivätkä kaikki halukkaat mahtuneet sisälle.

10.00 Mars Conies: Really? Aluksi kaikki panelistit esittelivät itsensä ja kertoivat uskovansa ihmisen vielä valloittavan Marsin. Geoffrey A. Landisin nostaessa Occupy Mars- lippalakkiaan yleisöstä kuului spontaani yeah!- huuto. 


Keskustelu oli erittäin antoisa ja mielenkiintoinen. Sheyna Gifford kertoi Mars-simulaatiosta, johon osallistui. Käytännössä se tarkoitti sitä, että hän ja muut osallistujat asuivat muutaman kuukauden  tulivuoren kraaterissa ja leikkivät olevansa Marsissa. Lisäksi hän on harjoitellut tietokonesimulaation avulla asteroidin pinnalle laskeutumista.

Kirjailija Mary Turzillo on kirjoittanut Marsista ja seurannut vuosikymmenten ajan tieteen kehitystä juuri punainen planeetta silmämääränä. Hän siteerasi toista henkilöä (jonka nimi meni ohitse), että ihminen näyttää olevan luotu tutkimusmatkailemaan ja valloittamaan, niin uteliaita me olemme luonnostaan.

Panelistit olivatkin yhtä mieltä siinä, että pystymme tekemään mitä tahansa, jos se on fysiikan lakien asettamissa kehyksissä. Olemme toisin sanoen todella eteviä ratkomaan isojakin ongelmia, jos vain halua ja varoja löytyy. Gifford peräänkuulutti tehostetumpaa kansainvälistä yhteistyötä. Kuinka paljon enemmän voisimmekaan saavuttaa, jos emme syytäisi rahojamme ja energiaamme asevarusteluun?

11.00 Up Shields! Dealing With Space Radiation. Jatkoimme avaruuspainoitteista ohjelmaa paneelikeskustelulla, joka käsitteli tämänhetkisiä tapoja (ja tulevia) suojata laitteistoa ja ihmistä avaruussäteilyltä. Todella tärkeää infoa jokaiselle, joka tieteisjuttuja raapustelee. Me täällä Maassa otamme magneettikehämme itsestäänselvyytenä, mutta oli jännää kuulla miten tutkijat kehittelevät keinotekoisia magneettisuojia avaruusaluksia suojaamaan.


12.00 The Kjell & Jenny Show: A NASA Astronaut and His PAO (Public Affairs Officer). Oikea astronautti Kjell Lindgren kertoi koulutuksestaan ja avaruuslennostaan. Hauska ja opettavainen ohjelma! Lindgren (huom: niin kuin kaikki muutkin alojensa huiput Worldconissa) oli todella nöyrän ja mukavan tuntuinen henkilö.

Worldcon 75 kjell lindgren NASA

13.00 Finnish Horror. Leppoisa paneelikeskustelu, jonka kokoonpano muuttui viime tipassa sairastapausten johdosta. Hanna Morrea ja Tiina Raevaaraa tuurasivat Magdalena Hai ja Jussi Katajala.

Keskustelu sivusi löyhästi suomalaisen kauhun ominaispiirteitä, joista päällimmäiseksi nousi suomalaisten mutkaton suhtautuminen metsään. Metsä kun ei ole meillä pelottava paikka.

Hautala ja kaikki muutkin panelistit myönsivät, että Suomessa on vaikea myydä kauhukirjallisuutta. Neuvo kauhukirjoittajille olikin selvä: kun yrität kaupata käsistäsi, älä kutsu sitä kauhuksi.


16.00 Medieval Dragons. Keskiajan historian emeritusprofessori Edward Jonesin luento veti salin täyteen, eivätkä kaikki päässeet sisälle. Jones ehti puhua niin Raamatusta kuin monista keskiajan myyttisistä teksteistä, joissa vilisee lohikäärmeitä. Raamatun ulkopuolisetkin kirjoitukset ovat yleensä uskonnon värittämiä, ja lohikäärme edustaa useimmiten pahuutta. Vanhojen tekstien sanakäänteet ja kuvat saivat yleisön nauramaan useasti.

Keskiajalla laadittiin kuvitettuja hirviöoppaita (Beastiary), joissa luetteloitiin erilaisia olentoja. Esimerkiksi pantteria kuvaillaan lempeäksi eläimeksi, jonka hengitys on myrkkyä lohikäärmeelle. Monissa kuvituksissa voidaankin nähdä pantteri hönkäilemässä kauhistuneen lohikäärmeen kasvoille, tai lohikäärmeen syöksyvän hädissään piiloon (kuten alla). Asetelma sisältää uskonnollista symboliikkaa.

The Medieval Beastiary- sivulla pääsee selaamaan eri petoja ja niiden kuvauksia. 

Helsinki Worldcon 75 dragon

19.30 Masquerade. Päivän viimeistä ohjelmanumeroa jonotettiin pitkään. Taso oli vaihtelevaa. Osa puvuista vaikutti kieli poskessa tehdyiltä, mutta joukossa oli oikein hienojakin. Lisää kuvia täällä. Show oli silti ihan hauska.


17 elokuuta 2017

Worldcon 75 (2. osa)

Perjantai

Päätimme nukkua aamulla pitkään ja suuntasimme messukeskukselle vasta yhdeksitoista. Kaksi ensimmäistä päivää olivat tehneet meistä jo melkoisen vainoharhaisia, joten olimme varmoja, että missaisimme taas kaikki ohjelmat, jos emme olisi jonossa vähintään kolmea varttia etukäteen. Mielenterveyden takia emme silti laatineet liian tiukkaa aikataulua, vaan valikoimme vain pari kolme kiinnostavaa ohjelmaa, joihin yrittäisimme tähdätä.


12.00 Are Utopias Worst Than Dystopias? Pasilan kirjastossa järjestetyssä paneelikeskustelussa pohdittiin utopioita ja dystopioita, ja se nousi Worldconin yhdeksi mielenkiintoisimmista ohjelmista.

Utopia, ihannemaailma, on aina yhtä vaikea määritellä, koska kaikkien unelmat ovat niin erilaisia. Natsit yrittivät luoda omaa utopiaansa, kolmatta valtakuntaa, ja kaikki tietävät, mitä se merkitsi juutalaisille ja muille "ei-toivotuille". Toisaalta utopia mielletään helposti tylsäksi ja pitkästyttäväksi. Sen vaarana on pysähtyminen paikoilleen, edistyksen ja haaveilun loppuminen.

Kirjailija Tom D Wright on kirjoittanut utopiayhteiskunnasta ja vertaa sitä terveeseen ruumiiseen. Ruumiissakin tulee eteen aika ajoin ongelmia, mutta terve ruumis käsittelee ja korjaa ne parhaalla mahdollisella tavalla. Utopiankaan ei siis tarvitse olle yksitoikkoinen tai muuttumaton olotila.

Utopian ei myöskään pitäisi olla niinsanottu "curling-yhteiskunta" (vrt. curling-äidit), joka siirtää kaikki esteet yksilön tieltä, niin ettei tämä koskaan elämässään joudu kohtaamaan tai ratkaisemaan yhtäkään ongelmaa. Me tarvitsemme tietyssä määrin konflikteja, jotta elämä olisi mielekästä.

Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että yhteinen päämäärä ja yhteistyö ovat avainsanoja toimivan ihanneyhteiskunnan onnistumisessa. Myös asukasmäärällä on vaikutuksensa. Yleisökin osallistui vilkkaasti keskusteluun, ja sieltä heitettiin sellainen luku kuin nelisensataa. Se on kuulemma havaittu ehdottomaksi enimmäisluvuksi, jos halutaan perustaa hyvä kommuuni. Toisen mielipiteen mukaan on löydetty eristäytynyt yhteiskunta jossakin päin maailmaa, jossa asui tuhansia ihmisiä, ja jossa ei ollut sotia tai vallankumouksia (nimeä ja sijaintia ei mainittu).

Eräs kuuntelija muistutti, että huomioon ottaen tämänhetkisen tuhoontuomitun ympäristötilanteemme meillä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin tähdätä utopiaan, mikään muu ei enää riitä. Ja vaikka utopia tässäkin asiayhteydessä tuntuu saavuttamattomalta, ja todennäköisesti epäonnistumme planeettamme pelastamisessa (tuomiopäivän kello on kahta ja puolta minuuttia vaille kaksitoista), täytyy meillä silti olla ihanne, johon pyrkiä. Realistisinta olisi myöntää, että olemme jo pilanneet mahdollisuutemme, mutta kerrankin meidän on oltava utopisteja. Pelkkä optimismi ei enää riitä.

15.00 Isekai - Japan Invades Fantasy Land En tiedä paljoakaan japanilaisesta fantasiasta tai mangasta, vaikka niiden estetiikkaa olenkin monesti ihaillut. Asiasta enemmän tietävän tutun ansiosta menimme kuuntelemaan luentoa Isekaista eli japanilaisesta rinnakkaistodellisuusfantasiasta.

Luento oli Rauhanasemalla ja huone tuli täyteen. Isekai on valtavan suosittua Japanissa. Myyntiluvut olivat sadoistatuhansista miljooniin, ja suosio on edelleen kasvussa. Luento otti esimerkkejä joistakin isekai-tarinoista, ja yhteisenä tekijänä on aina sankari, joka siirtyy eri todellisuuksien välillä ja syntyy erilaisena toisella puolen. Kun kyseessä on Japani, mielikuvituksella ei tässä asiassa ole minkäänlaisia rajoja. Eräässä tarinassa päähenkilö syntyy uudestaan kuumana lähteenä, toisessa hän kuoriutuu munasta hämähäkinpoikasena <3. Toisessa sarjassa hahmot odottavat ovea, joka aukeaa rinnakkaisessa todellisuudessa sijaitsevaan ravintolaan (outoja ruokadetaljeja luvassa). Aivan totaalisen randomia, mutta kieltämättä kutkuttavaa.

worldcon 75 helsinki isekai restaurant

Lisäksi pistin mieleen erään suuren eron länsimaiseen kirjallisuuteen ja fantasiaan verrattuna: Isekai-tarinat sisältävät kuulemma monen sivun mittaisia infodumppauksia, joihin kuuluu jopa tilastoja ja kuvaajia! Sellainen ei menisi meillä koskaan läpi.

18.00 Alien Language in Science Fiction Selkeästi Worldconin hauskin paneeli. Tai sitten olin vain niin väsynyt, että kaikki nauratti. Paneelin puheenjohtajana toimi kirjailija Lawrence M. Schoen ja koska hän puhuu sujuvaa klingonia, halusi hän ensimmäisenä tietää, ketkä puhuvat sitä yleisössä. Neljä nosti kätensä :). Na'vin puhujia ei tällä kertaa ollut paikalla yhtäkään, ei edes dothrakin.

Worldcon 75 helsinki alien language

Paneelissa istui myös David J. Peterson (kuvassa toinen vasemmalta) eli itse dothrakin ja valyrianin kielten luoja.

Kieliasiantuntijoita olivat myös Cora Buhlert, Heather Rose Jones (Petersonin entinen opettaja yliopistossa) ja Stephen W. Potts. Kaikille panelisteille oli yhteistä se, että he tunsivat palavaa vihaa yleismaailmallista kielenkääntäjää kohtaan (unversal translator). Vempain esiintyy siellä täällä scifisarjoissa ja se on hyvin löysä ja väsynyt tapa kiertää juonen kieliin liittyvät ongelmat.

Keskustelussa todettiin, että kielten luominen on valtava haaste kirjoittamisessa ja maailmojen rakentamisessa, mutta olisi hieno nähdä useampien tarttuvan siihen. Esimerkkejä epäonnisista muukalaiskielistä on vulkaanien kieli Star Trekissä, joka on kuulemma vain tahallaan väärinlausuttua japania. Peterson sanoi, ettei mikään ihmiskieleen pohjautuva uuskieli koskaan ole saavutus vaan pelkkää laiskuutta.


Klingonin ja dothrakin kielet ovat onnistuneita muukalaiskieliä, mutta panelistit olivat samaa mieltä siinä, ettei aidon scifi-kielen luominen oikeastaan ole edes mahdollista, koska me ihmiset emme pystyisi sitä ymmärtämään. Miksi vieras muukalaisrotu käyttäisi viestinnässä äänihuulia? Onko niillä edes sellaisia? Toki kirjallisuudessa on esimerkkejä lajeista, jotka viestivät mm. kromatoforien eli värisolujen avulla, mutta silloinkin kyseessä on aika yksinkertainen, meille tuttu kieli, koska pystymme näkemään ja tulkitsemaan sitä. Jos tapaisimme meille täysin tuntemattoman eliölajin, mistä tietäisimme mitä elementtejä se käyttää viestimiseen? Eli jos kykenemme kuulemaan, haistamaan tai näkemään sen, se ei ole tarpeeksi alienia :D.

Arrival- elokuvasta puhuttiin paljon. Peterson vihasi sitä (söpösti ei vain kielitieteilijän näkökulmasta vaan tuoreen isän), muut panelistit pitivät siitä, mutta ruotivat sen ongelmia kielitieteen näkökulmasta. Elokuvan heptapodit viestivät visuaalisesti, mutta valitettavan yksiulotteisesti. Ja miksi Amy Adamsin esittämä tohtori Banks kirjoittaisi englantia yrittäessään puhua heptapodeille? Eikö olisi loogisempaa aloittaa piirtämisellä? Ted Chiangin Story of Your Life, johon Arrival pohjautuu, kipusi lukulistallani aika paljon ylemmäksi tämän keskustelun jälkeen.


China Mievillen romaani Embassytown sai myös osakseen niin tulista fanitusta koko paneelilta, että se on ihan pakko hankkia omaksi. Schoen käskemällä käski kaikkia kuulijoita tekemään niin :). Stanislaw Lemin klassikkoromaani Solaris olisi myös luettava jossain vaiheessa.

Minulla on kesken tieteisnovellin raakile, jossa kieli on ratkaisevassa osassa, joten tästä puolitoista tuntia kestäneestä keskustelusta jäi käteen paljon hyviä pointteja ja kirjasuosituksia.

Sitten olikin taas niin nuutunut olo, että lähdimme kaupungille syömään ja sitä kautta asunnolle nukkumaan. 
Nokkospitsaa Putte's baarissa.

15 elokuuta 2017

Worldcon 75 (1. osa)

Ensimmäinen Worldconini on nyt nähty ja koettu. Viikko oli hieno, eikä vain siksi, että aurinko paistoi Helsingissä, ja terassikeli jatkui päivästä toiseen lauantain äkillistä myräkkää lukuun ottamatta (enkä sittenkään saanut päälleni pisaran pisaraa, koska olin messuhallin suojissa autuaan tietämättömänä ulkona vallitsevista sääolosuhteista). Majoituskin toimi loistavasti. Löysimme Airbnb:n kautta Töölöstä halvan, pienen yksiön.

Jonkin vieraan nuhapöpön onnistuin tosin itselleni haalimaan, koska kirjoittelen tunnelmia conista kurkku kipeänä, vessapaperirulla läppärin vieressä.

Keskiviikko

Kaikin puolin epäonnistunut päivä. Olimme iloisia saadessamme jäsenpassit jonottamatta, koska olimme paikan päällä yhdeksän pintaan, mutta ilo hyytyi nopeasti takkuavista järjestelyistä johtuen. Kukaan infopöydän ihmisistä ei edes tiennyt mihin ohjelmiin ja workshoppeihin oli mahdollista/pakollista ilmoittautua ja mihin ei. Tästä syystä jonotimme täysin turhaan yli puoli tuntia, minkä jälkeen meidät yritettiin ohjata takaisin jonon hännille.

Pitkät jonot tulivat yllätyksenä, ja valitettavasti missasimme kaikki kolme paneelia, jotka olisivat kiinnostaneet (mm. klo 14.00 Crackpot Archaeology in Scandinavia)

16.00 Fashion in SF- paneeliin pääsimme sisään, koska olimme jonossa kärkkymässä melkein tuntia etukäteen. Valitettavasti sekin aika meni hukkaan, koska paneeli oli täysi katastrofi. Tekniset ongelmat ja panelistien huono valmistautuminen varmistivat, että kolme varttia kuluivat pelkässä tuskallisessa myötähäpeässä.

Ei niin huonoa etteikö jotain hyvääkin: Messukeskuksen etupihalle leiriytyneet rennot sepät pelastivat päivän. Opin paljon sepän työtekniikoista, vaikka seisoin vain vieressä, kun kaveri takoi Blacksmith- workshopissa hienon rautanaulan. Itse ostin Cthulhu- riipuksen.

Worldcon75 Helsinki Blacksmith
Worldcon75 Helsinki Finland Blacksmith
Worldcon75 Helsinki Cthulhu

Torstai

Worldconin lässähtäneestä alusta huolimatta emme luovuttaneet vaan suuntasimme messukeskukselle vielä aikaisemmin kuin edellisenä päivänä. Kymmeneltä oli määrä alkaa yksi eniten odottamani ohjelma.

10.00 Effects of Chemical and Biological Agents. Olimme varsin ylpeitä itsestämme, kun olimme oikealla ovella jo yhdeksältä ja pääsimme sisään ensimmäisinä.

Pikkuhiljaa paikalle alkoi ilmestyä muita kemiallisesta sodankäynnistä kiinnostuneita, ja juttelimme ennen ohjelman alkua puhujien kanssa. Pöydän ympärillä istui meitä kirjoittajia, SF- faneja, yksi fyysikko, kemian insinööri, asianajaja jne ja meitä kaikkia yhdisti se, että halusimme tietää miten voi tappaa tehokkaasti mahdollisimman paljon ihmisiä. Tunnelma oli leppoisa ja lämmin, kun keskustelimme yhdessä, ja pieni huone oli lopulta aivan täynnä jo kymmentä vaille kymmenen. Ovi suljettiin, esitys alkoi. Yhdysvaltojen armeijassa upseerina palvellut Paul Hulkovich oli sujuva ja alaan hyvin perehtynyt puhuja. Kirjoitin muistiinpanoja innoissani.

Sitten. Hieman kymmenen jälkeen ovesta sisään pelmahti järjestäjä paperin kanssa ja heitti ulos kaikki, joiden nimeä ei ollut hänen listallaan. Huone tyhjeni hyvin tehokkaasti. Siinä vaiheessa kyllä meinasi usko loppua kesken. Niin karvaalta tuntui nousta tuolista ja poistua käytävään. Eivätkä edes ohjelman pitäjät olleet tietoisia siitä, että olisi pitänyt ilmoittautua etukäteen. Tuntui, että oli täysi virhe lähteä Worldconiin!

Raahauduimme turtana seuraavan luentosalin ovelle ja päädyimme opettelemaan intialaisen sarin yllepukemista. Ohjelma oli ihan hauska, mutta verenpaine oli vähän korkealla,  joten oli vaikea nauttia siitä.

11.00 Engineering in Fantasy & SF. Jäimme sariohjelman jälkeen paikoillemme istumaan (seuraavina päivinä tällainen laskelmointi ei enää onnistunut, sillä järjestäjät tyhjensivät salit aina paneelien loputtua). Paneeli oli sekavahko eikä valitettavasti sisältänyt paljoakaan uutta. Muutamia kirjasuosituksia tosin kirjasin ylös.

13.00 Nasa and the Future  Tämä NASA:n toiminnasta kertova luento onnistui nostamaan tunnelmaa. NASA:n tiedotusupseeri Norma J Knottsia olisi voinut kuunnella toisen tunnin heti perään. Luennon aikana kerrottiin astronauttien koulutuksesta ja simulaatioista sekä näytettiin kuvia ja videoita Kansainväliseltä avaruusasemalta (ISS). Saimme nähdä, miten astronautti Karen Nyberg pesee hiuksensa painottomassa tilassa ja kuulimme, etteivät kaikki sievät tähdenlennot ole Maan ilmakehään syöksyviä kivenkappaleita (astronautit kierrättävät virtsansa, mutta kiinteämmästä tavarasta on helpoin päästä eroon, kun sen ampuu maahan).

15.00 Writing Characters with Disabilities. Paneeli meni tällä kertaa ohi, koska väsy iski, ja päädyimme baariin terassille. Ihan oikea päätös, koska tauko teki todella hyvää.

18.00 Gothic Fantasy Music Shown alkua lykättiin varttia yli kuuteen, mutta mahduimme hyvin saliin ja saimme paikat aivan edestä. Amerikkalainen Spunk Shadows on varmasti hämmentävin artisti, jonka olen nähnyt pitkään aikaan. Luulimme esitystä parodiaksi, mutta se ei ehkä ollutkaan sitä. Tai sitten se oli paras (lue: hämärin) yhden miehen goottipunkkiparodia ikinä.

Salissa oli täysi valaistus, ja yleisö alkoi poistua paikalta jo ensimmäisen kappaleen jälkeen. Laulajalla oli tönkkö musta peruukki, nahkaliivi ja -housut, ja hän esitti mm. The Curen kappaleen, jonka sanat luki pieniltä valkoisilta paperilapuilta, samalla kun vääntelehti vaivalloisen näköisesti. Tässä vaiheessa yleisö olisi voinut laulaa mukana, koska sanat heijastettiin kankaalle, mutta kaikki pyörittelivät silmiään epäuskoisina.

Lopulta mekin poistuimme vähin äänin salista, koska nauratus alkoi vaihtua ärsyyntymiseen. Näin jälkikäteen on silti sanottava, ettei mikään Worldconin ohjelma herättänyt yhtä paljoa keskustelua. Vaikutus oli mitä ilmeisimmin perustavaa laatua oleva, suorastaan lähtemätön, mikä jo itsessään on saavutus. Puhuimme Spunk Shadowsista vielä kotimatkallakin. Lauantaina muuten pysäytin herran, kun näin hänet. Sain ottaa yhteiskuvan, ja vaihdoimme muutaman sanan. Hän oli hirveän mukava ja sympaattinen. Toivotimme toisillemme hyvät loppuconit.

Päätimme illan ihastuttavassa Steam Hellsingissä.

worldcon 75 helsinki
Pirate Boy- drinkkiin kuului punaisia viinimarjoja ja syötävää glitteriä.

21 maaliskuuta 2017

Projektin venytystä

Mitä tehdä, kun romaanin valmistuminen vain venyy? Silloin voi vaikka aloittaa sen jatko-osan kirjoittamisen!

Ei paljoa järkeä, mutta niin siinä nyt vain kävi. Sanottavaa henkilöistä ja heidän taustoistaan ja kohtalostaan olikin yhtäkkiä enemmän kuin mahtuu yksien kansien väliin. Niinpä minulla on nyt synopsikset toiselle ja kolmannelle osalle, sekä melkein valmis ensimmäinen luku toiseen osaan.

Saan lohtua siitä, että esikoiskirjailija Erika Vik onnistui tässä, siis trilogian valmiiksi kirjoittamisessa yhteen pötköön. Kauan siihen meni ja monta kirjoituskierrosta, mutta työ kannatti. Olen nyt lukemassa hänen fantasiaromaaniaan Hän sanoi nimekseen Aleia ja toistaiseksi vaikuttaa vallan mainiolta. Jatko-osa ilmestyy ymmärtääkseni jo niinkin pian kuin syksyllä (yksi hyvä puoli siinä, kun on jo valmis trilogia).

Helmikuussa editoin goottinovelliani. Kustannustoimittajan ensimmäiset neuvot ja korjaukset olivat onneksi suhteellisen pieniä, enkä joutunut tekemään mitään suurensuuria muutoksia. Goottiantologiaan pääseminen on piristänyt kirjoittamistani mukavalla tavalla, ja odotan myös innolla sitä, kun pääsen lukemaan kaikki muut kirjaan valitut novellit.

Viime aikoina lukemistani kirjoista haluan nostaa esille muutaman helmen:

Catriona Wardin esikoisromaani Rawblood (nyt myös nimellä The Girl From Rawblood) oli aivan upea lukukokemus.  Mustansynkkä ja lohduton goottitarina toi ansaitusti kirjailijalle August Derleth- palkinnon parhaasta kauhuromaanista viime vuonna. Paras ja kaunein kirja jonka olen lukenut moneen vuoteen.


Anne Leinosen Metsän äiti oli heräteostos, josta en tiennyt etukäteen paljoakaan. Kansikuva kiehtoi heti, ja eri lähteissä tarinaa kuvailtiin maagiseksi realismiksi, reaalifantasiaksi, jopa dekkaritarinaksi. Itsellä romaani melkeimpä solahtaa kauhukategoriaan, koska monessa kohdin tarinaa oli aineksia kunnon painajaisuniin. Luonnonkuvaus oli kaunista, metsä todellakin oli kirjassa elävä ja hengittävä. Kiehtova mytologia ja kansanperinne sekä mielenkiintoisena pysyvä juoni takasivat onnistuneen lukukokemuksen, jota voin suositella muillekin.


Vuodesta 2017 näyttää kehkeytyvän mainio kirjavuosi. Seuraavaksi hankintalistalla Elina Pitkäkankaan Kajo, joka jatkaa ensi kuussa Kuura- trilogiaa.

25 tammikuuta 2017

Simon Stålenhag


Jos joku ei ole vielä kuullut herrasta nimeltä Simon Stålenhag, niin suosittelen lämpimästi hänen galleriasivuaan.  Mieheltä on ilmestynyt kaksi kirjaakin: Tales from the Loop ja Things from the Flood.


Oma robottimaalaus ei ole edennyt vielä luonnoksia ja taustan maalaamista pitemmälle, mutta nämä kuvat inspiroivat maalamisen lisäksi kirjoittamaan.

Art by Simon Stålenhag

12 joulukuuta 2016

Antologia ja muuta kulttuuria


Kuukauden kivoin sähköposti kertoi minulle, että pääsin mukaan Vaskikirjojen goottiantologiaan. Kaikkia 12 valittua novellia kustannustoimitetaan ja muokataan vuodenvaihteen jälkeen, ja antologian pitäisi ilmestyä ensi vuoden syksyllä.


Porttiin lähettämäni scifi-novelli jäi Bubbling under- listalle, mikä ei suoraan sanottuna yllätä, minulla oli tarinan kanssa ihan liian hauskaa :D.

Olen urakoinut vanhankin vampyyrikäsikirjoituksen kanssa ja päässyt vähän eteenpäinkin sen kanssa. Kysymysmerkkejä vain nousee yhä enemmän mitä enemmän tarinaa työstän. 

Taidemessuillakin olen tässä kuussa käynyt, sekä yksissä näyttelyavajaisissa ja MET live ooppera- näytöksessä elokuvateatterissa. Kulttuuria on toisin sanoen ollut paljon. Noiden taidenäyttelyiden jälkeen olen myös lätrännyt öljyväreillä. Sain suuren vision siitä, että minun on maalattava jonkinlainen robotti hmm...

Muita kivoja asioita:

- olen löytänyt kaupasta lanttulaatikkoa (ei niin itsestäänselvää kun asuu Ruotsissa)
- tieteiselokuva Arrival, joka oli mielestäni oikein fiksu scifileffa
- ehdotin paikalliselle kirjastolle, että he hankkisivat Marko Hautalan Kuiskaavan tytön, ja tänään tuli meiliä, että kirja on ostettu ja saan lainata sen ensimmäisenä
- sain idean ensi vuoden portti-novelliani varten

Ylihuomenna onkin sitten uusimman Tähtien sodan, Rogue Onen ensi-ilta. Liput on tottakai jo ostettu.