16 heinäkuuta 2015

Tarujen kansat - Theodore Kittelsen

Kierros Ateneumissa oli jo ennalta päätetty Suomeen lähdettäessä. Tyyliin jos mikään muu matkasuunnitelma ei toteudu, Ateneumiin menen vaikka kontaten. Viime visiitistä oli vierähtänyt jo ainakin neljä vuotta ja olin ylen tyytyväinen nähdessäni Hugo Simbergin Hallan näyttelyjulisteessa.

Niin Norjassa kuin Suomessakin luonto on aina ollut ihmistä lähellä. Pimeät talvet, vaaleat kesät ja jylhät maisemat ovat toimineet innoituksena rikkaalle kansanrunoudelle ja mytologisille kertomuksille. Eloton luonto muuttuu tarinoissa eläväksi, arki ja fantasia sekoittuvat saumattomasti. Olen aina ihaillut Kalevalaa ja muita pohjoismaisia myyttejä, joiden pohjalta on tehty valtavan paljon aivan upeaa taidetta.

Täytyy myöntää, etten ole juurikaan perehtynyt norjalaiseen taiteeseen. Ennen Tarujen kansat- näyttelyä tunsin lähinnä vain Edward Munchin töitä. Theodore Kittelsen oli täysin uusi tuttavuus, mutta heti ensimmäisen taulun kohdalla tiesin löytäneeni helmen.

Theodore Kittelsen (1857-1914) oli norjalainen taiteilija, joka kuvitti monia satuja ja kansantarinoita. Hän opiskeli Münchenissä ja Pariisissa, mutta löysi suurimman innoituksensa Norjan luonnosta. Kittelsen myös kirjoitti tekstejä kuviinsa. Vuonna 1900 ilmestyi kirja Svartedauen (Musta surma), jossa Kittelsen kuvaa ruton ikävän näköisenä eukkona.  

Simbergin maalauksissa kuolema on kuvattu paljon kiltimpänä, sympaattisempana. Luurangot ja pikkupirut eivät koskaan ole pelottavia. Kittelsenin kuvitukset sitä vastoin ovat melkoisen synkkiä ja usein mustavalkoisia, mistä pidän todella paljon. Ei ihme, että ne ovat kuulemma inspiroineet joitakin norjalaisia metalliyhtyeitä.

Yksi päättynyt elämä synnyttää lisää elämää. Syöpäläiset suorastaan vilistävät silmissä. 


Suolammessa asusteleva Näkki. Pidän kuvasta eniten mustavalkoisena, vaikka siitä löytyi väritettykin versio.
Rutto vaanii portaissa.
Skogtroll- magneetti koristaa nyt jääkaapin ovea.


24 kesäkuuta 2014

Musiikki + kirjoittaminen = ?

Luin tuoreinta Skriva- lehteä kirjastossa ja löysin sieltä uuden mielenkiintoisen ajatuksen. Se koski musiikinkuuntelua kirjoittamisen ohessa. Itse en ole koskaan pystynyt kuuntelemaan musiikkia kun kirjoitan. En sanoitettua enkä instrumentaalista enkä mitään muutakaan. Musiikki yksinkertaisesti varastaa huomioni ja tunteeni ja siirtää minut ihan jonnekin muualle kuin käsillä olevan kirjoitusprojektin ääreen. Hieman samanlaisia ajatuksia on Andrea Lundgrenilla, jota Skrivassa haastateltiin.

Andrea Lundgren (s. 1986) on ruotsalainen kirjailija, joka debytoi vuonna 2010 romaanillaan I tunga vintrars mage. Tänä vuonna häneltä ilmestyy Glupahungern. En ole lukenut Lundgrenin tuotantoa, jota kuvaillaan maagiseksi realismiksi. Hän on saanut erityistä kiitosta tarinoidensa taitavasta luontokuvauksesta, minkä takia häntä myös lehdessä jututettiin.

Luonnon ja ympäristön kuvailemisestakin voisin tässä kitistä sivun verran jos toisenkin, mutta huomioni kiinnittyi kirjoituksessa nimenomaan edellämainittuun musiikinkuunteluun. Lundgren on nimittäin tietoisesti valinnut olla kuuntelematta musiikkia kirjoittaessaan ja hän perustelee sitä mielenkiintoisesti: hän on sitä mieltä, että musiikki tuo tekstiin jotakin erityistä, "lataa sen". Musiikki herättää tunteita ja mielleyhtymiä, jotka virtaavat syntyvän tekstin sekaan. Tästä seuraa se, että musiikki ja teksti muodostavat lopulta yksikön. Kun musiikki poistetaan, teksti ei ole enää sama kuin musiikin kanssa, se ei ole ehjä. Lundgren muistuttaa, etteivät hänen lukijansa kuuntele samaa musiikkia kuin hän, joten he auttamatta jäävät jostain tärkeästä paitsi,jos hän on päästänyt musiikin vaikuttamaan tekstiinsä.

Tämä oli kiinnostava näkökulma. Tiedän, että monet kirjailijat luovat soittolistoja kirjoilleen. Itsekin toisinaan keksin mielessäni soundtrackeja kirjoituksilleni. Se, että lukijat pääsevät käsiksi kirjailijan luomaan soittolistaan ja kuuntelevat sitä lukiessaan, on asia erikseen (paitsi että kuinka moni lukija oikeasti jaksaa niin tehdä?). Mutta jos näin ei ole ja kirjailija kuuntelee luurit päässä omia lempikappaleitaan, voiko se vaikuttaa salakavalasti syntyvän tarinan voimaan?

FullHD