20 kesäkuuta 2016

Fantastika 2016 Tukholma

Lauantaina 18.6 otin kaverin kanssa suunnaksi Tukholman. Matkustimme ensin junalla Uppsalaan ja siellä vaihdoimme Tukholman junaan. Vielä yksi metro- ja linja-automatka halki litimärän, oh niin sateisen ja harmaan Tukholman, niin olimmekin jo perillä Sicklassa, jossa järjestettiin tämän vuoden Swecon.


En tänä vuonna viitsinyt kirjoittaa muistiinpanoja, mutta kirjoitan hieman tunnelmista ja ajatuksista, jotka mieleen päällimmäisinä jäivät.

Moderna utopier- paneelissa keskusteltiin utopioiden kirjoittamisesta. Paneeli oli yksimielinen siitä, että onnellisten, ideaalisten maailmojen kirjoittaminen on huomattavasti haastavampaa kuin dystopioiden. Kirjailija Kristina Hård myönsi suoraan, että dystopian kirjoittaminen on myös rutkasti hauskempaa. Sf- akateemikko Jerry Määttä sanoi mielenkiintoisesti pitävänsä rikoskirjallisuutta hyvin utopistisena lajina, koska dekkarien lopussa murhaaja jää aina kiinni.

Muita poimintoja vilkkaasta keskustelusta:

Utopiassakin voi olla konflikteja, jotta tarina olisi mielenkiintoisempi. Nämä ovat useimmiten kuitenkin päähenkilöiden omia sisäisiä konflikteja.

Kirjailija Boel Bermann muistutti, että utopia on erilainen jokaiselle meistä. Sinun utopiasi on jonkun muun dystopia.

Utopiat kehittyvät ajan mukana. Se mitä pidettiin lähes tavoittamattomana utopiana 100 vuotta sitten, on jo arkipäivää meille. Tänä päivänä viemme utopian ideaa koko ajan kauemmaksi.

Dystopiat ovat varoittavia esimerkkejä, jotka voivat auttaa valitsemaan tien kohti utopiaa, nyt kun aikaa vielä on. 

Novelliantologiassa Andra vägar ruotsalaisia spefikirjoittajia pyydettiin olemaan visionäärejä ja kertomaan oma käsityksensä utopiasta. Toisena utopiaa edustavana kirjana suositeltiin Tanith Leen romaania Don't Bite The Sun (päätyi lukulistalleni, koska kuulosti varsin mielenkiintoiselta).

Olisi hienoa nähdä, että kirjoittajat uskaltaisivat tarttua haasteeseen ja kirjoittaa utopioita.

Fantastika 2016

Jukka Halmeen johtamassa Nordic Fantasy- paneelissa keskusteltiin pohjoismaisesta fantasiakirjallisuudesta. Tunnin aikana sivuttiin mm. seuraavia seikkoja:

Norjassa merta on pidetty perinteisesti hyvänä elementtinä, kun taas vuorilta ei koskaan ole tullut mitään hyvää. Niitä on pelätty ja jopa kartettu, koska niiden kupeilla asuu esim. peikkoja.

Tanskassa ei ole metsää eikä vuoria, joten monissa tarinoissa esiintyy maan alla eläviä olioita. Monia tarinoita on lainattu myös suoraan Ruotsista ja Norjasta.

Kirjoituskursseja ja erinäisiä luentoja vetävä Kristina Hård kertoi kohtaavansa säännöllisesti ruotsalaisia, jotka kertovat oikeasti nähneensä peikon.

Saara Henriksson puhui siitä, kuinka pohjoismaiselle fantasiakirjallisuudelle on yhteistä myös ympäristöllinen näkökulma. Luonto ja sen suojeleminen ovat meille sydäntä lähellä olevia aiheita. Esimerkkinä Emmi Itärannan Teemestarin kirja.

Muita kirjavinkkejä olivat suomeksikin käännetty Siri Pettersenin trilogian avaus Odininlapsi ja Ailo Gaupin Trommereisen. Paneeli muistutti siitä, että ruotsi, tanska ja norja ovat niin lähellä toisiaan, että jos osaa yhtä kielistä, ei pidä arastella tarttua naapurimaan fantasiakirjoihin. Suomi jätettiin tylysti listan ulkopuolelle, koska no, se ei vaan kuulu samaan sakkiin. Paneelin suomea osaamattomat jäsenet pahoittelivat, että joutuvat lukemaan käännöksiä :). 

Fantastika 2016

Feminist science fiction in the 70s and today- paneeli veti salin tupaten täyteen yleisöä. Rivejä jouduttiin tiivistämään useampaan otteeseen ja silti muutamat joutuivat jäämään ilman istumapaikkaa. 

John-Henri Holmberg on työskennellyt kustannustoimittajana vuosikymmeniä ja julkaissut naisten kirjoittamaa tieteiskirjallisuutta enemmän kuin muut Ruotsissa. Hän on seurannut tieteiskirjallisuuden tuulia jo vuosikymmenten ajan, myös sen feministisiä aiheita. Vaikka Margaret Atwood herätti suuren yleisön huomion romaanillaan Orjattaresi, Holmberg muistutti, että kauan ennen Atwoodia naiset kirjoittivat mielenkiintoista feminististä tieteiskirjallisuutta.

Tieteiskirjailija ja feministi Carolyn Ives Gilman ihmetteli hieman sitä, kuinka feminismissä on palattu takaisin hyvin triviaaleihin kysymyksiin. Onko ookoo käyttää korkkareita tai mennä kihloihin? Monella nuorenkin sukupolven edustajalla on siis vääriä käsityksiä siitä, mistä feminismissä oikeasti on kyse.

Tieteiselokuvissa ja -kirjoissa on ollut suuntauksena se, että uskottavat ja suositut naispäähenkilöt ovat luonteenpiirteiltään ja käytökseltään varsin miehekkäitä ts. ilmentävät maskuliinisia stereotypioita. Tämä ei oikeastaan täytä feminismin määritettä, vaikka pääsemmekin lukemaan itsenäisistä "naisista". Tässä kohtaa itselle iski ahdistus, koska muistin, että Alien- elokuvien Ripleyn rooli oli alunperin kirjoitettu miesnäyttelijälle. Asia jaksaa järkyttää vieläkin, koska pidin Ripleytä aina mallina siitä, että naisetkin pystyvät tekemään juttuja. Kirjallisuudessa ja elokuvissa pitäisi päästää ohjaksiin naishahmoja, jotka voivat ja uskaltavat olla naisia.

70- luvun feministisiä kysymyksiä tarkastelevat tieteisromaanit ovat valitettavasti yhtä ajankohtaisia meidän aikanamme, jolleivät jopa ajankohtaisempia. Suzanne van Rooyen kertoi suorastaan järkyttyneensä, että 40 vuotta sitten käytyjä keskusteluita käydään sana sanaan tänäkin päivänä. Naiset eivät saa kävellä rauhassa kadulla ja raiskauksen uhreja heitetään vankilaan.

Koko paneeli suositteli yleisöä lukemaan Joanna Russin romaanin The Female Man.  Ann Leckien ratkaisu käyttää englannin kielen she- pronominia läpi Ancillary Justice- kirjansa jakoi hieman mielipiteitä, mutta Ursula K. Le Guin kuulemma katuu, ettei ollut aikoinaan yhtä rohkea kirjoittaessaan romaaniaan Pimeyden vasen käsi.

Tulevaisuudessa toivon mukaan saamme lukea islamilaisen kasvatuksen saaneiden kirjoittajien tieteisnovelleja ja - romaaneja, joissa kuullaan myös naisten ääni. Toistaiseksi muslimit ovat genressä aliedustettuina.


That's why I killed him!- paneeli puntaroi sitä, mikä tekee kirjan hahmoista uskottavia. Keskustelu ei sinällään sisältänyt mitään hirveän uusia ajatuksia. Kirjoittajan vastuulla on tuntea hahmonsa, keksiä heille taustat, oma elämä ja kohtalo. 

Maria Turtschaninoff sanoi, ettei hänellä ole ongelmia luomiensa hahmojen surmaamisessa, mutta kerran hän ei raaskinutkaan tappaa erästä tarinassa esiintyvää hevosta.
Fantastika 2016
Från valyriska till klingonska - så gör man ett rekvisitaspråk. Kenties päivän viihdyttävin luento käsitteli elokuvissa ja sarjoissa esiintyviä keksittyjä kieliä.

Fantastika 2016

Kun Yens Wahlgren kysyi onko yleisössä ketään Tolkienin haltiakieltä taitavaa henkilöä, yksi nosti kätensä (!). Tolkienin keksimää kieltä ei tosin voi pitää puhtaasti rekvisiittakielenä, koska kieli oli kirjailijan intohimo, josta kaikki alkoi. Vasta kielen kehitettyään Tolkien alkoi luoda maailmaa sen ympärille ja siten syntyivät Keski-Maahan sijoittuvat romaanit.  

George R. R. Martin sisällytti kirjasarjaansa keksittyjä vieraita sanoja sinne tänne, mutta myönsi olevansa ihan käsi vieraitten kielioppien rakentamisessa. Valtaistuinpelin kerätessä suosiota, HBO ja Language Creation Society astuivat kuvaan mukaan. Järjestettiin kilpailu kieliasiantuntijoiden kesken ja siten löytyi oikea henkilö esim. Dothrakin kieltä luomaan. 

Kaikki tietävät myös Star Trekin Klingonin kielen ja Avatarin Na'vi- kielen. Tähtien sodassa Chewbacca puhuu wookie-kieltä, joka on yhdistelmä merileijonien ja tiettyjen muiden eläimien ääntelystä. Niin sanottujen rekvisiittakielten kehittäminen ei silti ole mitään uutta. Jo 1700- luvulla Jonathan Swift kehitteli omaa kieltä Lilliputeille ja Hevosihmisille. Edgar Rice Burroughsin Marsiin sijoittuvissa romaaneissa barsoomilaisilla on oma kielensä, jota kehitettiin pitemmälle, kun elokuva John Carter tehtiin. 

Voynichin käsikirjoitus  on oma lukunsa, josta vieläkin kiistellään. Se on 1400- luvulta peräisin oleva hämärä kirja, jota kukaan ei osaa lukea. Huijausta vai ei?

Oma lukulista sai luennon jälkeen taas yhden lisäyksen Suzette Haden Elginin romaanista Native Tongue.
Fantastika 2016
Olutkin oli tapahtuman luonteeseen sopivaa. Omnipollo Zodiak.
Päivän aikana tuli käveltyä melkoisesti. Joko kertyneet kilometrit tai koko päivän sadan tienoilla pysytellyt ilmankosteus tappoivat kaverini kengät.

En ihme kyllä ostanut yhtäkään kirjaa, mutta nämä kaksi novellikokoelmaa pistin muistiin: Stockholms undergång sisältää Tukholmaan sijoittuvia ruotsinkielisiä kauhunovelleja ja Waiting For The Machines To Fall Asleep- antologiaan on koottu ruotsalaisten kirjoittajien tieteisnovelleja englanniksi.



Päivä oli perin harmaa ja märkä, mutta mikäs meidän oli ollessa sisätiloissa. Aurinkoa nähtiin vasta yhdentoista maissa illalla, kun istuimme junassa kotimatkalla. 


2 kommenttia:

  1. Kiitos ansiokkaasta raportista! Kielitaito ei ihan Sweconiin taivu, mutta kiinnostavia paneeleja siellä näyttää olleen. Erityisesti Nordic Fantasy kuulostaa huikealta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukava käväistä tapahtumassa. Porukka oli rentoa ja paneelit tosiaan kiintoisia :)

      Poista