11 marraskuuta 2015

Vähemmän partaa, enemmän hyönteisiä

Tom Hiddleston lienee ainoa mies maan päällä, joka näyttää paremmalta karvattomana. En ole nähnyt häntä karvaisena, mutta siinäpä se: en sitä toivoisikaan. Ihme. No se siitä.

Käväisin tarkastamassa Crimson Peakin, eikä se aivan kakkelielokuva ollut. Loppu vain perinteisesti petti. Tosin kesällä nähdyn Jurassic Worldin jälkeen pohjakosketus oli niin totaalinen, että sen jälkeen olen hyväksynyt melkeimpä jokaisen näkemäni elokuvan loppuratkaisun.

Viis epämukavuudesta. Jos saisin tuon yöpaidan, en enää mitään muuta vuoteessa käyttäisikään.
Crimson Peak oli ihanan kaunis katsoa. Siinä oli paljon hyönteisiä. Siinä oli Tom Hiddleston. Siinä oli punaista lunta. Siinä oli hienoja vaatteita (jotka tosin liian usein olivat ruskeita tai keltaisia).

Mutta. 

Viimeisen noin kymmenen minuutin vuorosanat olisi pitänyt jättää lausumatta, leikata pois suurilla, voimakkailla Fiskarsin voimasaksilla.

Sitten.

Kun samaan hengenvetoon puhutaan Guillermo del Torosta ja goottikauhusta, ei mieleen mitenkään ikimaailmassa tule halpoja one-linereita. Sellaisethan kuuluvat puolihassuihin b-luokan kuviin (Jurassic World), joita mennään katsomaan, kun ei oikein ole muutakaan ohjelmassa. Mutta kyllä: niin vain Crimson Peakin loppumetreillä ruutuun pasahti juuri sellainen. Miksi? Yksi riittää. Se on liikaa.

Kyllähän se hiljaiseksi vetää.

Onneksi elokuvassa nähtiin paljon hyönteisiä. Yritän ajatella niitä, kun menen nukkumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti