10 heinäkuuta 2015

Sekava lomapostaus

Raahautuessani Suomen reissun päätteeksi Turun sataman laivaterminaaliin, mietiskelin, että miksihän piti mennä taas ostamaan niin monta kirjaa. Selkäreppu oli iso möhkäle, joka painoi niskassa niin paljon, että näköä alkoi haitata, kun kaulasuonet puristuivat kasaan, eikä veri enää virrannut kunnolla päähän. Matkalaukku pullotti sekin epäilyttävästi, ja olin varma, että se räjähtäisi ihan kohta. Hytissä kaaduin suoraan sänkyyn ja nukuin melkein neljä tuntia.

Tekisin silti kaiken uudestaan :).

Reissun parhaita paloja olivat Ateneumin Tarujen kansat- näyttely (josta kirjoittanen muutaman lisäsanan myöhemmin) ja Turun keskiaikamarkkinat (joista niistäkin pitäisi mainita jotain myöhemmin, jos jaksaa).



Kevyttä iltalukemista.
Ötökkäkorut löytyivät Kiasman putiikista.
Ihku t-paita.
Helsingin friikein kirpputori löytyy Töölänlahden rannalta. Tunnelma on Juneksen kirppiksellä hieman kuumottava jopa kirkkaassa päivänvalossa. Vanhoja leluja, kattoon asti ulottuvia tavararöykkiöitä, eikä henkilökuntaa missään. Romahtamaisillaan oleva puuhuvila on aivan oma maailmansa.
Muuta koettua/ nähtyä: Jurassic World. Älkää hyvät ihmiset menkö katsomaan kyseistä pätkää. Tulee vain ahdistus, ja pettymys koko ihmiskuntaa kohtaan tuntuu hetken aikaa tavallista musertavammalta.

Vielä on lomaa reilu viikko jäljellä. Palloilen kahden tai oikeastaan jopa kolmen novellin välillä. Tarkoitus olisi siis osallistua Portin ja/tai Urbaanin fantasian kilpailuun. Yksi novelli on käytännössä valmis, mutta se muistuttaa tyhmän paljon viime vuoden Portti-novelliani. Aikakausi ja ympäristö ovat aivan erilaiset, mutta muuten ihan ihmettelen, että olenkin onnistunut väsäämään niin samanlaisen juonen. Huoh. Sitten on tämä urbaanin fantasian kokeiluni, joka välistä tuntuu lyövän komediapuolelle. Plus se ihmeellinen scifi-pätkä, jota aloin kirjoittaa joskus vuoden alussa. Ongelmana siis taas se vanha valinnan ja keskittymisen vaikeus.

black and white spider mustavalkoinen hämähäkki
Näin ihania asioita löytyy meidänkin luonnosta.
Kun tulin kotiin, sääkin muuttui hetkeksi lämpimämmäksi. Näinä vuoden ensimmäisinä hellepäivinä kävin uimassa joessa ja onnistuin polttamaan hartiani, kun lähdin kävelylle keskipäivän aikaan. Minä joka en koskaan yleensä ole auringossa! Muistanpa taas syyn siihen. Joten ei haittaa, vaikka taivaalta kaataa jo toista päivää peräkkäin vettä saavin täydeltä. Olen sohvalla kissan kanssa ja yritän vähän kirjoitella lisää.

Illalla telkkarista tulee Hitchcockin Köysi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti