25 toukokuuta 2014

Majavasafari ja laulava kaupankassa: Elämysmatkailua Ruotsin Åmotissa

Helteet saapuivat sittenkin, vaikka vielä viime viikolla kärvisteltiin kylmässä. Keskiviikkona lähdin kaverin luokse Åmotiin. Se on pieni kylä lähellä Ockelbota. Ockelbo puolestaan on pieni kaupunki, joka tunnetaan parhaiten siitä, että kruununprinsessa Victorian kullannuppu prinssi Daniel on sieltä kotoisin. Prinssi käy kotikaupungissaan aina välillä edustamassa ja asiasta tehdään hirveä haloo paikallislehdissä. Viime syksynä hän kävi siellä syöttämässä hirviä. Ockelbossa tehdään myös mainioita juustoja ja siellä on suuret talvi- ja kesämarkkinat joka vuosi. Tulinpa miettineeksi tässä, että Ockelbo olisi mainio miljöö murhadekkarille. Skut-kirjoitusprojektini, jonka rykäisin kunnolla käyntiin nanowrimossa, on vielä kesken, mutta olen itse asiassa suunnitellut jo jatko-osaa sille ja sen päähenkilöille, ja Ockelbossa voisi silloin tapahtua jotain jännittävää. Heh... heh. Niin pitäisi se ensimmäinenkin kirja saada ensin valmiiksi..ehkä? *huokaus*

Matkani alkoi sillä, että juna lähti 35 minuuttia myöhässä. Niin, kyllä sitä Ruotsin rautateilläkin ongelmia piisaa. En asiasta tuskastunut, vaan käytin ylimääräisen puolituntisen asemalaiturilla istuen ja kirjaa lukien. Aurinko paistoi ja ihmiset olivat yllättävän hyvällä tuulella myöhästymisestä huolimatta. Tuuli toi kädelleni piskuisen hämähäkin poikasen, jota katselin ihastuneena ja ihmettelin, että kylläpä se tietää tasan tarkkaan olevansa hämähäkki. Seittiä teki aina kun tarvitsi, tuosta vain lennossa.

Ockelbon asemalta nousin kaverini kyytiin ja menimme paikalliseen kauppaan syömätarpeita ostamaan. Kaupan seinällä oli kehystetty kuva Victoriasta ja Danielista (sanoinko jo, että ovat paikallisille tosi iso juttu?). Kassalla oli hauska nuori mies muodikkaassa kokoparrassa, joka ilmoitti asiakkaille hinnat laulellen ja viskoi ostoksia ja muovikasseja kuin yökerhon baarimikko. Hymyilytti. Miekkonen kuuluu käytännössä hänkin kuulemma paikallisiin nähtävyyksiin. Olisi pitänyt ottaa kuva, mutten kehdannut.

Åmotissa herätään aamuisin korkeintaan hevosen hirnuntaan tai linnunlauluun. 
Ockelbosta köröttelimme Åmotiin ja koska sää oli edelleen mitä mainioin, lähdimme majavasafarille. Eli käärin housujen lahkeet ylös ja tallustelin kaverini perässä pihan poikki läheiseen metsään (kyllä, toisilla on naapureina majavia parin sadan metrin päässä). Emmehän me mitään majavia siellä nähneet, piilottelivat visusti salaisissa käytävissään, mutta nurin järsityt puut ja pienet padot todistivat minkälaista porukkaa paikalla asustaa. Ja välillä joenpenkka notkahteli jalkojemme alla, kun satuimme astumaan sen alla piilevien tunnelien kohdalle.


Majavien rakennelmia. 
Olisipa minullakin yhtä hyvät hampaat!



Isoin kääpä jonka olen vähän aikaan bongannut. 
Safarin jälkeen oli mukava istahtaa terassille ja korkata kylmä kalja. Emme kuitenkaan ehtineet istua siinä kauaa, kun saimme vieraan.

Åmotissa pihaan voi yhtäkkiä tupsahtaa naapurissa asuva keksijä (!), joka ajelee punaista 86- vuotiasta Fordia nimeltä Maija. Miekkosesta ja hänen upeasta autostaan sain ideoita tulevien tarinoiden henkilöitä silmällä pitäen!

Illalla söimme hyvin ja nautimme leppoisan lämpimästä ja vaaleasta kesäillasta. Ripustimme pyykkejäkin ulos narulle kuivumaan ja otimme jo kuivuneet lakanat pois. Sain kokeilla ensimmäistä kertaa vanhanaikaista lakanoiden venytystä. Yöllä nukuin makeasti, mitä nyt kissa änki viereeni ja venytteli välillä niin nautinnollisesti, että oli työntää takatassunsa suuhuni!

Seuraavana päivänä ennen lähtöäni ehdimme vielä käydä Åmotin vanhalla hautausmaalla. Tarina kertoo, että karhu oli tappanut paikalliselta maanviljelijältä monta lammasta ja raahannut ne juuri sille paikalle. Kun karhu oli hetkeksi lähtenyt pois, oli viljelijä hakenut lampaanraadot pois. Kun karhu oli palannut takaisin, oli se pillastunut ja alkanut raivoissaan möyriä mäntykangasta. Esiin oli tullut upeaa, vaaleaa hiekkaa ja sen takia paikalle myöhemmin perustetulle hautausmaalle ei ole koskaan laitettu nurmikkoa, vaan kaunis hiekkamaa on nimen omaan haluttu jättää näkyviin.

Hieman surullinen näky olivat ikivanhat hautakivet, jotka oli otettu pois ja heitetty sikin sokin hautausmaan laidalla sijaitsevan huoltovajan taa. Vajan takaa maa vietti jyrkästi alas joelle ja vanhoja kiviä oli koko rinteen pituudelta. Se herätti paljon ajatuksia. Olen nykyään yrittänyt kirjoittaa näkemiäni asioita ja kuulemiani juttuja paremmin ylös, jotta muistaisin niitä paremmin kun mietin kirjoitusprojektejani.

Juna oli taas myöhässä, kun oli lähdettävä takaisin Gävleen, mutta eipä haitannut. Tällaiset pienet, ihanat pakomatkat, piristävät vaan kummasti! Sanoin kaverilleni, että hän ja hänen miehensä voisivat periä turisteilta maksua päivän tai kahden pituisista elämysreissuista Åmotissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti