24 huhtikuuta 2014

Hyönteishotelli

Kun minä olin pieni, kesä merkitsi värikkäitä perhosia. Nyt on hyvä jos kesän aikana näkee kymmenen perhosta. Monet muutkin hyönteiset ovat hälyttävästi vähentyneet. Kukkia on vähemmän, koska ne siistitään ojanpientareilta pois. Kaikkialla pitää olla tasaista. Monimuotoisuus merkitsee monen silmissä epäsiisteyttä. Samoin raivataan pois kuivat lehdet ja lahoavat puut, joten esimerkiksi leppäkertuillakin voi nykyään olla vaikeaa löytää sopivaa talvehtimispaikkaa.

Hyönteishotelli tarkoittaa rakennelmaa, johon nimensä mukaisesti odotetaan asukeiksi erilaisia hyönteisiä. Yksinkertaisimmillaan se voi olla puupalikka, johon porataan reikiä, tai lautakehikko, joka täytetään putkilla, reikäisillä puupalikoilla, kävyillä, sammalella ja kuivilla lehdillä. Reikäisten puunkappaleiden pitäisi houkutella paikalle eritoten villimehiläisiä.

Melanie von Orlow on kirjoittanut hyönteishotellikirjankin, joka löytyy suomennettuna. En ole itse lukenut kirjaa, mutta siitä löytyy hyvä arvostelu Kirjasähkökäyrä- blogista.

Eilen kahden kaverin kanssa kokeilimme väsätä hyönteishotellit. Siihen tarvittiin käsittelemätöntä lautaa, vasara ja nauloja, muovista puutarhaverkkoa, käpyjä, oksia, sammalta, ja kuivia lehtiä. Poraa ja sahaa tarvittiin sen verran, että saatiin laudasta sopivan pituisia pätkiä ja porattiin puunoksiin reikiä. Laudan pätkistä naulattiin kokoon kehikot, joiden taakse laitettiin vähän puutarhaverkkoa tueksi, ja jotka sitten täytettiin edellä mainitulla materiaaleilla.

Ihan karvalakkimallihan tämä. Tarkoitus on ripustaa hotellit autotallin aurinkoiselle seinälle, missä ne ovat samalla suojassa sateelta. Itse kehikkoonkin voi suunnitella pidemmän "läpän", joka suojaa kastumiselta. Tai koko homman voi tehdä vanhaan peltiämpäriin. Sitäkin aion jossain vaiheessa kokeilla. Hotellin materiaalien ei pidä olla liian tiukassa, eikä liian löyhässäkään. Aion laittaa puutarhaamme tänä vuonna enemmän kukkiakin, jotta lähettyvillä on ruokaa mahdollisille hotelliasukkaille.



Hyönteishotelleja
Karvalakkihyönteishotelleja työn alla. 


1 kommentti: