19 helmikuuta 2014

Tyttö joka muuttui lasiksi

Palasin eilen Suomen hautajaisreissulta Ruotsiin ja näin auringon ensimmäistä kertaa neljään päivään. Sää Suomessa oli häkellyttävän ankea ja vaikka yleensä pidän sumuisen harmaita sadepäiviä jotenkin kivoinakin, nyt ne eivät tehneet muuta kuin masensivat. Taivas roikkui niin alhaalla, ettei oikein tiennyt missä se alkoi, ja matkalaukun pyörien väliin meni koko ajan rapaa. Palellutin varpaani hautausmaalla ja kannoin muuttolaatikoita. Immuunijärjestelmäni hävisi päiviä kestäneen tappelun flunssapöpöä vastaan ja makasin sängyssä koko sunnuntain ja puolet maanantaista. Söin Vaasan ruispaloja ja sienisalaattia ja vuodatin sydänvertani ostaessani VR:n täysihintaisia kaukojunalippuja. Onneksi nappasin sentään mukaan hyvän kirjan kotoa lähtiessäni. Luin sitä lentokoneessa ja junassa, enkä olisi malttanut laskea käsistäni.

Olen lukenut viime aikoina kirjoja, jotka eivät ole liikauttaneet minua niin mihinkään suuntaan, mutta Ali Shawn Tyttö joka muuttui lasiksi oli aivan eri luokkaa. Ehkä olin jo valmiiksi erilaisessa mielentilassa, haikeissa mietteissä ja pohdiskeluissa, ja kirja teki minuun aika ison vaikutuksen. Ostin sen kesällä neljällä eurolla Finnconin kirppikseltä ihan vain sen jännän nimen perusteella. Se on Ali Shawn esikoiskirja, jonka tapahtumat sijoittuvat St Haudas Landin syrjäiselle saariryhmälle. Ujo Midas tapaa Idan ja se muuttaa koko hänen elämänsä. Perin pohjin koskettava, ajatuksia herättävä, uniin jäävä ja jonkinlaisesta lohduttomuudestaan huolimatta tavattoman toiveikas kertomus. Alku oli hyvä. Loppu oli hyvä. Enkä kyllästynyt kertaakaan niiden välillä. Lisäksi Shaw kuvailee saarien luontoa, säätä ja tunnelmaa taitavasti, välillä melko yksityiskohtaisestikin sortumatta silti luettelointiin. Monta kertaa mietin, että kunpa sitä itse osaisi luoda lukijan silmien eteen yhtä vahvan maiseman ja kääriä hänet haluamaansa tunnelmaan. Tarinassa on paljon fantasiaelementtejä, joita ei missään vaiheessa selitetä lukijalle. Pidin siitäkin todella paljon. Kaikki jää vähän auki, mutta silti kaikessa on erittäin paljon järkeä.
Midas kuvitteli. Että asuisi jossain kaukana kaikesta, vain he kaksi. Ajatus sai hänen mielensä rauhoittumaan, aivan kuin kaikki ne huolet, joita hän tavallisesti sisällään kantoi, olisivat ajelehtineet tiehensä pelkästään tuon ajatuksen kannattelemina. Hän tunsi olonsa seesteiseksi nojatessaan siinä kaiteeseen Idan vierellä, imiessään itseensä tätä näkyä: kimmeltävää, säkenöivää merta. He jäivät siihen vielä kymmeneksi minuutiksi, vierekkäin, kasvot veden hehkun valaisemina. Sitten meduusojen valot katosivat äkisti yksi toisensa perään kuin jokin olisi uinut lahden poikki ja sammuttanut ne. 

2 kommenttia: