07 tammikuuta 2014

Smaugin autioittama maa


Kävin eilen katsomassa Smaugin autioittaman maan. Ensin ne PLUSSAT: Lohikäärme Smaug oli aivan ihana. Iso ja paha, upeat silmät. Sitä katseli ihan ilokseen. Yleisesti voin myös sanoa pitäväni karvaisista, parrakkaista miehistä, niin isoista kuin pienistäkin, joten niistä tulee sanomattakin pisteitä. Aina. (Fantasialeffoihin voi yleensä tässä asiassa luottaa.) Isot hämähäkit olivat tietenkin vielä enemmän mieleen. Ne olivat oikein hienosti toteutettuja liikkeitä myöten. Esgarothissa vilahti myös ihana rotupossu, jolle syötettiin arvokkaita yrttejä rikkaruohona. Kaiken kaikkiaan suht kelpoleffa. Kirjan ja elokuvan yhteneväisyyksiin tai eroihin en nyt tohdi ottaa kantaa, koska kirjan lukemisesta on kulunut liian pitkä aika. Lukulistalla on uudestaan.


MIINUKSIA: Puolirivoja tai muka hauskoja one-linereita oli tällä kertaa yksi, joka liittyi erään kääpiön housujen sisältöön. Sekin oli silti liikaa. Ne onnistuvat latistamaan ja halventamaan elokuvaa aina yhtä rankasti. Jotkut asiat voisi vain jättää sanomatta. Yleensäkin elokuvissa on aivan liian paljon repliikkejä, jotka onnistuvat vain laskemaan tasoa, ei nostamaan sitä. Aragornin Sormuksen ritareissa vetäisemät loppusanat "Let's hunt some orc", on aika hyvä esimerkki.

”Koomisesti” ilmeileviä irtopäitäkin oli kai vain yksi. Siis kun esimerkiksi örkiltä katkaistaan pää ja sitten se örkki vielä kerran pyöräyttää silmiä tai työntää kielen ulos, kun huomaa että ”moi mä kuolen nyt.” Tällaiset kohtaukset kuuluvat parodiapuolelle, ei muualle. Haluaisin keskustella käsikirjoittajien kanssa mitä tässä oikein haetaan. Keventävää tunnelmaa kaiken tappamisen keskelle? Pientä huumoria kuoleman peruuttamattomuuden vierelle? Yritän laittaa silmät kiinni, kun sellaista kankaalla vilahtaa. Giganttiset miinuspisteet.

Mutta sitten ISOIN MIINUS kaikista: olen aiemminkin valittanut eri elokuvien karseita soundtrack-valintoja (huom. toisaalta ylistänyt niitä nappivalintoja), mutta nyt lopputekstien alettua kuultiin ehkä surkein paskabiisi ikinä. Kun ensin on katseltu upeaa Smaugia, joka lähtee teurastusretkelle sisukset tulta savuten, niin ei siinä kyllä haluaisi kuulla mitään laihaäänistä miestä vetämässä jotain heiveröballadia. Ed Sheeranin I See Fire tappoi tunnelman jo ensisoinnuillaan. Keräsin kamppeeni ennätysvauhtia ja rynnin salista ulos, mutten silti ihan heti pystynyt karistamaan päältäni säälittävän loppulaulun jälkeensä jättämää pettymystä.


Kyllä, yksityiskohdilla ON merkitystä J.


2 kommenttia:

  1. Mulla on tää vielä näkemättä, edellisen uskalsin katsoa melkein vuoden kuluttua ensi-illasta. Muutkin kuin sinä ovat antaneet tälle uudelle enemmän miinusta eli saattaapa katsomiseen mennä vielä kauemmin aikaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Smaug oli tosiaan parasta leffassa, muuten nämä ovat olleet vähän pettymyksiä..

      Poista