31 elokuuta 2013

Tappaminen on taidetta

Olen lukenut kotimaisia spefi-novelleja.

Katri Alatalo: Ei poikasi ole kuollut
Markus Harju: Hopeamorsian
Magdalena Hai: Erehdys
J.S. Meresmaa: Puhtaan lumen aikaan ja Furberry

9/10
Näistä pidin eniten Meresmaan novellista Puhtaan lumen aikaan.

Oman tieteisnovellin kirjoitus on sen puoleen tökkinyt. Uskon edelleen itse tarinan ideaan, mutta toteutus on melko kädetön. Pitää aloittaa ihan alusta, kun joskus jaksaa.

Dekkarin editointi on tuntunut tällä hetkellä kaikkein mielekkäimmältä puuhalta, uskomatonta mutta totta. Siinäkin idea, jonka ympärille tarinan olen kirjoittanut, tuntuu edelleen hyvältä. Olen takuuvarmasti juonivetoinen kirjoittaja. Kieltä ja rakennetta pitää hioa valtavasti, henkilöiden uskottavuutta ja motiiveja myös. Olen vasta nyt pääsemässä jyvälle siitä, mitä editointi on. Lainasin jopa hetken mielijohteesta kirjastosta löytämäni kirjoittamisoppaan. Olen aikaisemmin vain selaillut muutamia opuksia, sekä netissä lukenut vinkkejä tarinan muokkaamiseen. Kaikki tuntuvat olevan aika erimielisiä siinä, miten kirjasta saa julkaisukelpoisen. Yksimielisiä ollaan vain siinä, että pitää kirjoittaa, kirjoittaa, kirjoittaa ja lukea, lukea, lukea.

Sören Bondesonin Konsten att döda - Så skriver du en kriminalroman on nimensä mukaisesti rikosromaanin kirjoittamisopas. Alussa on tuttu neuvo, ettei inspiraatiota kannata kauaa odotella. Pitää istua ja kirjoittaa. Vähän niin kuulemma Väinö Linnakin sanoi..
En författare ska ha två rejäla rövklimpar och en halv hjärna.
Kirjailija tarvitsee siis istumalihaksia. Kirjassa mukana ovat myös rikoskirjailijat Jens Lapidus, Åsa Larsson ja Tove Klackenberg. He kirjoittavat omista taustoistaan ja kirjoitusrutiineistaan ja otteita heidän romaaneistaan lainataan eri luvuissa esimerkkeinä hyvästä dialogista tai ympäristön kuvauksesta.

Vasta luettuani kirjan neuvoja hyvän dialogin rakentamiseen, aloin olla huolissani dekkarin tekeleeni dialogista. Tähän asti olen ollut melko varma sen toimivuudesta, mutta pitänee tarkastaa asia ihan perusteellisesti. Sören Bondeson varoittaa esim. hahmoista, jotka puhuvat vahvaa murretta. Hänen mielestään on parempi viitata murteeseen parilla sanalla dialogin lomassa, kuin kirjoittaa kaikki repliikit mahdollisimman paksusti ja leveästi. Tämä osui ja upposi. Olen veivaillut asiaa edestakaisin osaamatta päättää miten kirjoitan repliikit henkilölle, joka on savolainen. Olen kokeillut kirjoittaa oikein leveää savoa, toisaalta kirjakieltä. Pitää siis yrittää löytää kultainen keskitie. En halua hahmosta uutta Jar Jar Binksiä, joka vain ärsyttää kaikkia.
Om du vill skriva in dialekt i dialogen så är det bättre att antyda dialekten med ett ord här och var i stället för att skriva ut hela de dialektala meningarna.
Ympäristöäkin on joskus vaikea kuvailla. Ei halua kirjoittaa liian tönkköjä yksityiskohtia tapettien kuvioista, mutta on annettava jotain jolle lukija voi rakentaa tapahtumien näyttämön mielessään. Bondeson, joka on kirjailija ja opettaa kirjoittamista, kertoo että on itse vuosien varrella laittanut ylös kaikki ympäristöä kuvailevat virkkeet, jotka ovat hänen mielestään osuneet nappiin. Osan hän on keksinyt itse, toisen osan lainannut lukemistaan kirjoista. Niistä on muodostunut hakemisto, jossa hakusanojen sade, meri, lumi jne. alta löytyy käyttökelpoisia adjektiiveja ja lausahduksia. Tämä oli hyvä idea ja voisin itsekin perustaa oman hakemistoni.

Jatkan kirjan lukemista ja katson löytyykö sieltä muita käytännön vinkkejä onnettomalle rikoskässärilleni.



2 kommenttia:

  1. Olen itsekin opetellut novellin kirjoittamista vasta viimeisen puolen vuoden aikana. Aluksi se oli todella hankalaa, mutta ajan kanssa alkoi helpottaa.

    Olin perjantaina kuuntelemassa paneelia novellin kirjoittamisesta. Kirjailija ja luovan kirjoittamisen opettaja Jyrki Vainonen sanoi paneelissa, että novellin kirjoittamisessa on tärkeää se mitä jättää sanomatta. Tämä oli minusta aika mielenkiintoinen ajatus.

    Editoinnin opettelukaan ei ole alkuun selvää. Tässä kuitenkin auttaa etäisyys tekstistä. Kun oma rakkaus tekstiin alkaa kuihtua, näkee sen silloin lukijan silmin. Sen jälkeen on helppo poistaa puisevia ilmaisuja, ristiriitoja ja pohtia mikä toimii ja mikä ei. Siinä mielessä suosittelinkin usean tekstin pyörittämistä yhtä aikaa. Ja tietenkin oman lukemisen analysointi auttaa.

    Lila teki joku aika sitten aika pätevän aloittelevan kirjoittajan tsekkilistan, joka toimii mielestäni myös editoinnin apuna.

    Minä en kannata täysmurretta, koska se on lukijalle raskasta. Enemmin murre kannattaa sirotella repliikkeihin pieninä mausteina. Autenttisuus ei ole fiktion pyrkimys, vaan hyvä tarina.

    VastaaPoista
  2. Etäisyys tekstiin on todella tehnyt ihmeitä. Vaikka olenkin tuntenut pientä syyllisyyttä siitä, etten saa valmiiksi yhtä tarinaa kerrallaan, vaan pyörittelen useita muita ja keksin koko ajan uusia, on se itse asiassa hyväkin juttu!

    Tuo muistilista on muuten hyvä.

    Täysmurretta ei kukaan jaksa lukea, se on totta, enkä sitä osaisi edes autenttisesti kirjoittaa. Repliikkejä on nyt muokattu siedettävämmiksi. Teksti on kaiken kaikkiaan lyhentynyt viidellätoista sivulla ja pahimmat kieliopilliset kömpelyydet korjattu. Kai. Energia tuntuu riittävän toisen kierroksen aloittamiseen :).

    VastaaPoista