17 elokuuta 2013

Aivan.

Harvinaisen innon puuskan otteessa otin esiin dekkarin tekeleeni, joka on odotellut editointikierrosta jo jonkun tovin. Huomasin parikin asiaa: ensiksikin parin kuukauden tauko teki hyvää, näen tekstin ihan uusin silmin. Toiseksi ehkäpä juuri edellä mainitusta johtuen, jouduin toteamaan, että tekele on paljon paskempi kuin muistinkaan.
Aivan. Silti olen edes siitä tyytyväinen, että jaksoin tarttua urakkaan uudestaan. Tarina on jo lyhentynyt neljällä sivulla ja se on vasta alkua. Joukossa on vielä aivan turhia kappaleita, jotka pitää tunnistaa ja eliminoida.
Luin Shimo Suntilan raapaleprojektista, jossa hän kirjoitti raapaleen jokaiselle vuoden päivälle. Sain siitäkin intoa kokeilla kirjoittaa raapaleen, tasan sadan sanan pituisen lyhytnovellin. Aivan kuten Suntila mainitsi, se on loistavaa harjoitusta tekstin tiivistämiseen, tarinan olennaisimman osan löytämiseen. Se tulee kyllä tarpeeseen.
Olen kuluvana viikkona rustaillut myös toista projektia, tieteisnovellia jonka alunperin uumoilin lähettäväni Portin novellikilpailuun, ja olen todennut olevani enemmän romaanikirjoittaja kuin novellikirjoittaja. Sorrun nimittäin jaaritteluihin tämän tästä.

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla taas kirjoitusprojektistasi. Ja joo, tämä on ikävä vaihe, kun tekstin näkee sellaisena kuin se todella on ja tajuaa, että sekaan mahtuu jos jonkinmoista.

    Olen itse huomannut viimeisen vuoden aikana, että kirjoittaminen kehittyy koko ajan, joten ensimmäiseen romaaniin verrattuna seuraavat ovat jo huikeasti parempia. Hukkaan kirjoittaminen ei koskaan mene! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekaan todellakin mahtuu jos jonkinmoista! :D mutta joo, yritän pitää mielessä ettei se täysin hukkaan mennyttä ole sekään. Aina oppii!

      Poista