29 maaliskuuta 2013

Gone Girl

Luin joku aika sitten Gillian Flynnin dekkarin Sharp Objects ja pidin siitä sen verran, että halusin lukea hänen uusimman romaaninsa Gone Girl.


Alussa en oikein pitänyt päiväkirjatyylisestä kerronnasta, mutta sen merkitys selvisi tarinan kuluessa. Yleensäkin minua tympii kun kirjailija kirjoittaa yksikön ensimmäisessä persoonassa, mutta pidän Flynnin tyylistä joka tapauksessa. Gone Girl oli ihan erilainen kuin esikoinen Sharp Objects, mutta sekin koukutti sillä tapaa, että se oli luettava loppuun asti. Se kertoo Amysta ja Nickistä, jotka ovat aviopari. Eräänä päivänä Nick saa puhelinsoiton naapuriltaan, joka kertoo, että heidän talonsa ovi on sepposen selällään. Kun Nick tulee kotiin tarkistamaan tilannetta, Amy on kadonnut jäljettömiin ja olohuoneessa on vähän viskottu tavaroita. Aviomiehenä Nick on tietenkin pääepäilty. Varsinkin, kun hänellä on ollut yli vuoden kestänyt suhde toiseen, nuorempaan naiseen ja hän vaikuttaa virnuilevan oudosti lehdistötilaisuudessa.

Pablo Francisco on stand up- koomikko, jolla on psycho bitch- sketsi, ja se tuli mieleen tätä kirjaa lukiessa (Arvostelin taannoin sitä, että sanan psycho jälkeen liitetään sana bitch. Millä nimellä kutsutaan miespsykopaatteja? He ovat pelkkiä psykoja. Sama jos kirjan sankari on nainen, puhutaan naissankarista. Käsitteiden sukupuolittaminen on niin tavallista, ettei sitä aina tule edes huomanneeksi, mutta se on mielenkiintoinen ilmiö.) Joka tapauksessa, tässä kirjassa on ihan oikea, aito psycho bitch, joka on suorastaan nerokkaan kaheli.

Loppu oli hyvä, vaikkakin täysin erilainen mitä olisin arvannut. Sekin on vain hyvä asia. Kehittelin mielessäni parikin vaihtoehtoista päätöstä tarinalle, mutta siitä huolimatta en osannut arvata oikein. Kirjassa kuvataan hyvin millainen jääkylmä psycho bitch on, mutta siinä mietittiin myös erästä toista naistyyppiä.
Men always say that as the defining compliment, don't they? She's a cool girl. Being the Cool Girl means I am hot, brilliant, funny woman who adores football, poker, dirty jokes, and burping, who plays video games, drinks cheap beer, loves threesomes and anal sex, and jams hot dogs and hamburgers into her mouth like she's hosting the world's biggest culinary gang bang while somehow maintaining a size 2, because Cool Girls are above all hot. Hot and understanding. Cool Girls never get angry; they only smile in a chagrined, loving manner and let their men do whatever they want. Go ahead, shit on me, I don't mind, I'm the Cool Girl. Men actually think this girl exists. Maybe they're fooled because so many women are willing to pretend to be this girl.
They're not even pretending to be the woman they want to be, they're pretending to be the woman a man wants them to be.
Kuinkahan monet naiset sortuvat tuohon oikeassa elämässä? Siihen, että he muokkaavat itseään siihen suuntaan, jossa uskovat parhaiten miellyttävänsä miestä? Luulen, että naisilla vaara tähän on suurempi kuin miehillä, vaikka miehillekin maailma esittää oman muottinsa, mutta elämme silti miesten maailmassa. Nainen, joka kieltää miestään katsomasta pornoa, joka ei halua ottaa miehensä sukunimeä ja joka uskaltaa kunnioittaa itseään tietämällä omat rajansa, ei ole kovin cool. Sinkkuelämää ja monet muut sarjat ja elokuvat ovat muokanneet naisia uskomaan, että vapaus ja itsenäisyys tarkoittavat irtosuhteita ja bilettämistä. Pitää suvaita ja olla valmis kokeilemaan kaikkea. Naiset uskovat, että he ovat tilanteen herroja, kun he itse vapaaehtoisesti vetävät päälleen minihameen ja korkkarit ja vetävät puoleensa miesten haluavia katseita, mutta tosiasiassa he elävät vain ikivanhaa rooliaan.

Siinähän ei ole mitään väärää, että haluaa tehdä jotain mistä toinen pitää ja joka ei ehkä itselle ole yhtä tärkeää. Se on huomaavaisuutta ja rakkautta ja varsinkin parisuhteessa on tehtävä kompromisseja kaiken aikaa, mutta onkohan meistä kukaan oikeasti oma itsensä? Onko sellaista omaa itseä edes olemassa? Alan kallistua uskomaan, että ei ole. Muokkaudumme kaiken aikaa ympäristön ja lähellä pyörivien ihmisten mallin mukaan.

Suurin osa aivojemme prosesseista tapahtuu täysin meidän tiedostamatta. Se on alitajuntaa. Joskus sanottiin, että 90% kaikesta mitä teemme, tapahtuu alitajuisesti, nyt luku on pienentynyt entisestään. Joskus kuulee ihmisten sanovan, etteivät he usko muuhun kuin omaan itseensä. Näitä taustoja vasten kommentin mielettömyys on ilmeinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti