09 lokakuuta 2012

Poing

Näin unta että olin supersankari. Pystyin liikkumaan kaikkia muita nopeammin, olin vahvempi kuin muut ja sen lisäksi olin rikas. Tai ainakin luulin niin. Sitten kohtasin siskoni, joka kertoi että olin sisarusparven hitain ja köyhin :). Tarina meni jotenkin niin että meitä oli useampi geneettisesti eroava yksilö, joita oli kasvatettu samaan aikaan ja sitten meidät oli erotettu, enkä muistanut taustaani ollenkaan. Olin vähän että hö, mutta miksi pitää aina liikaa sortua vertaamaan itseään toisiin?

Kirjoittelen varsin ruman näköisellä näppäimistöllä tällä hetkellä. Meidän Kössi tykkää kellistellä läppärin vieressä ja lämmitellä siinä takamustaan ja viime viikolla se oikein viehkosti myös työnsi sapelikyntensä yhden näppäimen alle ja POING! Korjauksen uumoiltin olevan verrattain yksinkertainen liimausviritys, mutta säätämisen seurauksena irtosi vain toinenkin näppäin POING! Vielä yksi kömpelö liimaus, eikä kumpikaan näppäin toiminut enää ollenkaan, joten revin ne hiiteen uudestaan. Olokoot.

Siisteistä fossiileista puheen ollen, nyt on löydetty ensimmäinen meripihkafosiili, joka on ikuistanut hämähäkin hyökkäyksen. Hämähäkki on saanut evääkseen loisampiaisen, mutta molemmat ovat jääneet loukkuun puun pihkaan, joka sitten on kovettunut niiden ympärille. Koko uutinen löytyy Science Dailyn sivuilta.

Credit: Photo courtesy of Oregon State University

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti