14 lokakuuta 2012

Pahiksista ja hyviksistä

Viikko on mennyt nopeasti ja on kerrankin ollut paljon kivaa tekemistä. Talvi lähestyy ja aamuisin maa on jo hurteessa. Perjantaina menin junalla kaverin luo Åmotiin ja oli ihan mahtavaa katsoa aikaisin aamulla ikkunasta ulos, kun näki huurteesta valkean niityn ylle kaartuvat korkeat mäet. Matka tuli varsin huokeaksi, sillä menomatkalla konduktööri myi minulle mitään sanomatta lastenlipun (huomasin sen vasta myöhemmin) ja kotimatkalla juna olikin korvattu ratatöiden vuoksi linja-autolla, eikä minulle myyty lippua laisinkaan. En tiedä olisiko se pitänyt ostaa etukäteen, mutta matkan muuttuminen bussimatkaksi tuli tietoon vasta, kun seisoskelin raiteen vieressä ja kuuntelin kuulutuksia, eikä bussinkuljettaja lippuja myynyt (eikä sen puoleen neuvonut muutakaan vaihtoehtoa). Eli ihan maksamatta ajelin takaisin kotiin.

Tuli katsottua Snow White and the Huntsman ja tykkäsin siitä aika paljon. Paha kuningatar oli paha, mutta samalla valotettiin vähän hänen traagista taustaansa, ettei se hirveä viha ja angsti ollut aivan itsekeksittyä. Puvustus ja erikoistehosteet olivat hienoja. Loppua ihmettelin vähän. Olin ihan varma, että jompi kumpi, se metsästäjä tai prinssi kuolee, mutta ei, prinssi ikään kuin hävisi kuvioista ja metsästäjä vilahtaa kruunajaisissa ja Lumikki suo hänelle katseen. Myönteistä tässä se, ettei Lumikki heti kaatunut jomman kumman miekkosen käsivarsille, vaan aloitti hallitsijakautensa itsenäisenä naisena, mutta jotain siitä jäi puuttumaankin. Parhaat hahmot olivat kuningatar ja ne kääpiöt, joista yhtä näytteli Ray Winstone :). Mukana oli muitakin ihania brittinäyttelijöitä ja valinnat olivat menneet ihan nappiin.

Tästä tulikin mieleen jo todeksi todettu asia siitä, että tarinoiden pahikset ovat aina niitä oikeasti kiinnostavia henkilöhahmoja, kun taas hyviksistä on vaikea saada yhtä paljon irti. Itse rustailen rikostarinaa ja murhaajan mieli ja tausta ovat jo selvillä ja niistä kirjoittaminen on tosi hauskaa. Päähenkilön tausta taas on vähän pullamössöä, vaikka kuinka yritän keksiä siihen jotain jännää. Yleisesti ottaen minua on pänninyt se, että aivan liian monen dekkarin etsivä/poliisi/oikeuslääkäri, joka selvittää murhia, on joko alkoholisti (tai narkkari) ketjupolttaja tai joku neurootikko..tai molempia. Hyviksille on pakko keksimällä keksiä ongelmia, koska muuten he ovat yksinkertaisesti liian tylsiä. Edellinen pitää täysin paikkansa, mutta miksi aina viina/huumeet tai vaihtoehtoisesti neuroosit? Lumikkia katsoessa aloin miettiä dekkaria, jossa etsivä olisikin kääpiö. Tai siis lyhytkasvuinen. Mutta riittääkö sekään vai pitäisikö hahmosta silti kirjoittaa alkoholisti? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti