08 heinäkuuta 2012

Lukemisia

Olen lukenut viime aikoina paljon dekkareita, koska minua kiinnostaa millaisia rikoskirjoja pääsee painoon asti. Varsinkin esikoiskirjailijoiden romaaneja on hauska lukea. Mitä enemmän on niitä lukenut, sitä useammin on ajatellut, ettei se niin mahdoton tehtävä olekaan saada tarinansa julkaistuksi. Kirjojen taso vaihtelee paljon ja monta kertaa olen ihan ihmetellyt mikä teki juuri tästä romaanista kustantajan mielestä niin hyvän, että muidenkin piti saada mahdollisuus lukea se.

Muutama viikko sitten luin Marko Kilven esikoisromaanin Jäätyneitä ruusuja. Se oli vuoden 2008 Johtolanka-palkinnon voittaja, joten odotukseni olivat melko korkealla. Kun olin kirjan viimeisellä sivulla, olin vähän yllättynyt. En pitänyt kirjasta ollenkaan suoraan sanottuna. Tarina oli tasapaksu, eikä kielikään tehnyt minkäänlaista vaikutusta. Toisaalta enhän minä mikään ole toisten kirjoja haukkumaan, mutta siltä se tuntui. Toisaalta se antaa toivoa siitä, että kuka tahansa joka jaksaa yrittää, voi saada kirjansa julkaistua, mutta toisaalta mietin sitä olenko oikeasti näin pihalla, eikä minulla ole silmää hyvälle rikostarinalle. Mutta eihän kaikista kirjoista voi pitää, ja on hyvä, että niitä julkaistaan joka makuun. Luin siksi Marko Kilven toisen romaanin Kadotetut, joka oli Finlandia- ja Savonia-ehdokkaana vuonna 2009. Se oli paljon parempi kuin Jäätyneitä ruusuja, mutta tarina ei sisältänyt sen kummempia yllätyksiä sekään. Voin silti ymmärtää sen ansaitsemat ehdokkuudet, koska kirjailija ei niinkään keskittynyt itse rikoksiin, vaan niiden takana piileviin ongelmiin ja syihin. Julkisuushakuisuuteen, välinpitämättömiin vanhempiin jne. ja oli helppo olla ihan samaa mieltä siinä, että yhteiskunta on ihan sekaisin. Big Brother-kilpailijoita ja heidän sekoilujaan ihaillaan, vaikka pitäisi olla tasan päinvastoin, ja ihmisten moraaliarvot ja itsekunnioitus tuntuvat kadonneen kokonaan. Sekin Marko Kilven kirjoissa on kyllä hyvä, että hän on ammatiltaan poliisi ja osaa siksi kirjoittaa poliisin työstä todenmukaisesti. Marko Kilven romaanista Elävien kirjoihin ollaan kuulemma tekemässä elokuvaa, mutta ihan heti en jaksa lukea hänen kirjojaan. Otan romaanin käteeni vähän myöhemmin.


Sitten luin ekotrilleriksi ristityn Jään muistin (Alkuperäinen engl.kielinen nimi White Heat). Se on M.J McGrathin esikoisromaani ja tapahtumat sijoittuvat Arktikselle. Jo pelkästään se kiinnosti minua etukäteen. Pidin kirjasta ja tarina oli mielenkiintoinen, vaikka toimintaa olisi saanut ehkä olla enemmän, ja yllätyksellisiä käänteitä (vai olenkohan vain liian vaativa lukija?). Kirjailija osasi kuvailla Arktiksen karuja maisemia hyvin ja oli helppo kuvitella itsensä kireään pakkaseen tundralle. Olen sitä paitsi aina halunnut käydä Grönlannissa. Pidin kovasti päähenkilöstäkin, alkoholismin kanssa painivasta Edie Kiglatukista, joka letit heiluen lähtee selvittämään poikapuolensa yllättävää kuolemaa. Lisäksi tarinaan sisältyi paljon inuittien kieltä, joka vaikuttaa olevan todella mielenkiintoinen ja monimutkainen kieli. Ihanan pitkiä sanoja! Esim pariliarumaniralauqsimanngittunga, joka tarkoittaa suomeksi "en koskaan sanonut haluavani mennä Pariisiin".

Like

Tähän kirjaan törmäsin ihan vahingossa, kun se oli uusien kirjojen hyllyssä kirjastossa. JP Koskisen Paholaisen vasara. En pitänyt kannen kuvasta ollenkaan, mutta poimin kirjan silti käteeni ja luin sen takakannen, joten kaipa kansikuva ajoi siis asiansa. Nimikin on ontuva, sitä mieltä olen vielä nytkin kun olen kirjan lukenut.
Helsinki-kirjat
"Nuori suomalainen tutkija Matias Rakola saa kiinnostavan puhelun. Helsinkiläiseen mielisairaalaan on tullut potilas, joka sopisi loistavasti Matiaksen tekemään tutkimukseen. Mies väittää olevansa 1400-luvulla elänyt romanialainen prinssi Vladislaus, kuuluisan Draculan esikuva. Pian sairaalassa alkaa tapahtua asioita, joihin ei näytä olevan järjellä tai tieteellä selitettäviä vastauksia…
Viattomasta tutkimuksesta alkaa matka kohti pimeää, jonka aikana selviää, ettei mikään ole sitä miltä päällepäin näyttää. Juha-Pekka Koskinen yhdistää uudessa romaanissaan taidokkaasti trilleriä, historiallista romaania ja ihmiselämän suuria kysymyksiä. Hän pitää lukijan taidokkaasti pihdeissään ja onnistuu luomaan yhden huikaisevan lisäjuonteen kuuluisan kreivi Draculan tarinaan – tällä kertaa nykypäivän Helsingissä."


Vaikka kuinka olen yrittänyt taistella tunnetta vastaan, kotimaiset kirjat usein ovat köppöisiä. Siksi en odottanut paljoa tältäkään kirjalta, ajattelin sen olevan vain kevyttä kesälukemista. MUTTA, yllätyin todella posiitivisesti. Koskisen kieli on hyvää ja tarkoin suunniteltua. Hän käyttää paljon todella hyviä kielikuvia ja dialogi on uskottavaa. Eikä tämä kirja todellakaan ollut mikään tyypillinen vampyyrisatu. Itse luokittelisin sen puhtaasti psykologiseksi trilleriksi, enkä miksikään yliluonnolliseksi demoniromaaniksi. Onhan ihmisen mieli, ja varsinkin sen häiriöt, yksi maailmankaikkeuden pelottavimmista voimista. Kirjan halusi lukea loppuun. En missään vaiheessa aikonut jättää sitä kesken ja vasta lopussa tajusin monien tarinan aikana mainittujen pienien yksityiskohtien merkityksen. Hyvä hyvä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti