12 toukokuuta 2012

Mitään elämässä ei tule pelätä, vaan ymmärtää.


Marie Curie, ensimmäinen henkilö jolle myönnettiin Nobelin palkinto kahdelta tieteen alalta (kemiasta ja fyysiikasta), lausui nuo sanat. Olen aina yrittänyt elää sen mukaan. On aivan normaalia tuntea pelkoa tai inhoa tuntematonta kohtaan, mutta kun asioista yrittää ottaa niin paljon selvää kuin mahdollista, pelot hälvenevät. Se tepsii melkein kaikkiin paitsi ihmisiin :). Mitä enemmän ihmisiä yrittää tuntea ja ymmärtää, sitä enemmän pelkää sitä julmuutta, itsekkyyttä ja välinpitämättömyyttä, jotka ovat meille niin ominaisia.

Luin tänään kiinnostavat artikkelin hämähäkin hampaista: An incisive design solution.

Yritän suomentaa kirjoituksen tärkeimmät kohdat.
Hyönteisten, hämähäkkieläinten ja esimerkiksi äyriäisten ulkoinen tukikuori koostuu useista erittäin ohuista kitiinisäiekerroksista. Hämähäkin myrkkyhampaat ovat myös kitiiniä, joten miten on mahdollista, että hämähäkin purema läpäisee helposti ja tehokkaasti saaliseläimen kuoren?

Hämähäkin hammas on esimerkki lujasta ja erittäin hyvin suunnitellusta luonnon komposiittimateriaalista. Vaikka hämähäkin hampaat rakentuvat kitiinistä, samasta materiaalista kuin hämähäkin tukiranka, niiden koostumus eroaa suuresti hämähäkin muusta ruumiista. Hampaiden kitiinisäikeet ovat järjestäytyneet erityisellä tavalla, jotta ne paremmin kestävät puremisen aiheuttaman rasituksen ja pystyvät läpäisemään saaliin kitiinikuoren.

Kitiinisäikeet kulkevat yhdensuuntaisesti pinnan kanssa ja proteiinimolekyylit ympäröivät niitä. Hampaan kärki ja uloin kuori, jotka rasittuvat eniten puremisessa, muodostuvat pääasiassa proteiineista. Proteiinien koostumus vaihtelee hampaan tyvestä sen kärkeen, jossa on merkittävästi enemmän histidiini-aminohappoa. Histidiini sopii erityisen hyvin proteiinien ristisilloittamiseen (cross-linking). Myös hampaan kärjestä löydetyt sinkki- ja kalsiumionit viittaavaat ristisilloittamiseen, joka tekee kärjen rakenteesta erityisen kovan ja jäykän.

Hämähäkin myrkkyhampaat ovat rakenteeltaan ideaaliset puremiseen ja lamauttavan myrkyn ruiskuttamiseen saaliiseläimeen. Rakenne innoittaa tutkijoita kehittämään entistä kestävämpiä komposiittimateriaaleja ja lääketieteessä käytettäviä hypodermisiä ruiskuja ja neuloja.


Kuvassa on tyhjä nahka, jossa näkyy hyvin myrkkyhampaat.

Ihan hyvä, että meillä ihmisillä on sisäinen tukiranka, eikä ulkoinen. Nahanvaihtaminen on nimittäin rankkaa puuhaa. Mielenkiintoinen ajatus jos lapsena joutuisi luomaan nahkansa monta kertaa vuodessa ja aikuisiällä vaikka vain kerran vuodessa. Töistä pitäisi ottaa vapaata ja pitäisi yrittää tietää mahdollisimman tarkkaan mille päivälle nahanluonti osuu. Pitäisi olla kotona omassa rauhassa, tai ehkä lääkärin valvonnassa, koska prosessiin liittyy riskejä. Ainakin sen aikana on täysin avuton ja haavoittuvainen, ja muiden olisi helppo käyttää tilannetta hyväkseen.

Meidän olohuoneen nurkassa seisova täysikokoinen luuranko Wolfgang on hyvä muistutus siitä, että saamme olla kiitollisia sisäisestä luurangostamme!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti