09 toukokuuta 2012

Kauniit teloitusvälineet

Olen aina kysellyt tuttaviltani haluaisivatko he kuolla giljotiinissa kasvot ylös vai alaspäin. Yhtä henkilöä lukuunottamatta kaikki ovat osanneet valita jommankumman vaihtoehdon ja omista hyvistä kavereistani suurin osa on syystä tai toisesta valinnut kasvot ylöspäin-asennon. Minäkin olisin mieluiten kasvot ylöspäin. Vähän sama kuin että haluan ehdottomasti katsoa, kun terveydenhoitaja ottaa käsivarresta verikokeen. Eräs ystäväni sanoi, että haluaa kuolla kasvot ylöspäin, koska hän ei koskaan tekisi mitään mikä ansaitsisi kuolemantuomion, joten jos hän joskus giljotiiniin joutuisi, hän joutuisi siihen syyttömänä, eikä syytön voi kuolla kasvot alaspäin. Se oli selityksistä kaikkein mielenkiintoisin. Toisten kanssa olen pohtinut ehtisikö sitä tajuta yhtään, että pää irtoaa ja kierii alas giljotiinin lavalta, mutta aika nopea kuolema se on. Joskus huippaa kun nousee liian nopeasti ylös makuulta ja verenpaine päässä laskee. Vielä nopeammin paine laskee kun pää irrotetaan kokonaan ja veri syöksyy ulos, eli taju katoaa luultavasti samantien.

Ihminen on aika mato keksimään erilaisia tapoja tappaa toisiaan. Giljotiini on siitä armollisimmasta päästä, kunhan terä on tarpeeksi terävä. Ranskan vallankumouksen aikoihin kun giljotiini oli käytössä lähes yötä päivää ja jopa 30 000 ihmistä teloitettiin, terä kuulemma tylsyi ja saattoi käydä niin, ettei teloitettavan pää ensiyrittämällä irronnutkaan. Ihminen varmasti kyllä kuoli jo terän pudotessa ensimmäisen kerran, uskoisin sen kuitenkin katkaisseen niskan. Toivottavasti.

Seuraavassa ote wikipediasta:

"Ranskan vallankumouksen vuosina silminnäkijät kertoivat, että giljotiinilla teloitettujen päät saattoivat iskeä silmää tai ilmehtiä katkaisemisen jälkeen. Charlotte Cordayn pään väitettiin jopa saaneen kasvoilleen "raivostuneen ilmeen", kun päätä kansanjoukoille esitellyt teloittaja läimäytti sitä poskelle. Näiden havaintojen vuoksi alettiin epäillä, ettei giljotiini takaisikaan silmänräpäyksellistä ja tuskatonta kuolemaa. Kaulan salamannopean katkeamisen väitettiin päinvastoin aiheuttavan sen, että aivot jatkoivat toimintaansa vielä hetken teloituksen jälkeen. Hurjimpien väitteiden mukaan katkaistu pää saattoi pysyä tajuissaan jopa puoli minuuttia.
Monet lääkärit tekivät kokeita giljotiinilla teloitettujen rikollisten päillä, vielä niinkin myöhään kuin 1956 selvittääkseen näiden väitteiden todenperäisyyden. Vaikka joidenkin lääkärien mukaan heidän tutkimansa päät reagoivat esimerkiksi omaan nimeensä pari sekuntia katkaisemisen jälkeen, yleisesti uskotaan, että "ilmehtiminen" on vain katkenneiden hermojen aiheuttamaa tahdotonta lihasnykimistä. Kaulan katkaisemisen aiheuttama verenvuoto on joka tapauksessa niin voimakasta, ettei pää voisi edes teoriassa pysyä tajuissaan muutamaa sekuntia kauempaa."

Viimeisen kerran giljotiinia käytettiin vuonna 1977, kun tyttöystävänsä murhannut Hamida Djandoubi teloitettiin sillä. 

Aion jossain vaiheessa ostaa lahjaksi solmion, jonka kääntöpuolella on giljotiinin kuva. Etupuolella on Marie Antoineten vaakuna ja nimikirjoitus. Hänen väitetään letkauttaneen kuuluisat sanat "syökööt kakkua", kun kansa valitti nälissään leivän loppuneen. Se ei välttämättä ole totta, mutta kiinnostava tarina. Kuningatar Marie Antoinette kuoli itsekin giljotiinissa ja hänen viimeisiksi sanoikseen kuulemma jäivät Monsieur, je vous demande pardon. Je ne l'ai pas fait exprès.. Hän kuulemma sanoi Anteeksi herra, ei ollut tarkoitus, kun hän astui pyövelin varpaille hetkeä ennen kuolemaansa.

 Let them eat cake-solmioita myy Cyberoptix. Siellä on muutenkin laaja valikoima hienoja solmiomalleja!


Löysin myös sattumalta giljotiini-koruja: Guillotine Jewelry. Pidin varsinkin noista korvakoruista. Voisin ostaa itselleni jossain vaiheessa.

Ebaylla on paljon giljotiinikoruja, esimerkiksi tämä riipus. Victorian Guillotine


Jos giljotiinikorun kantaminen kaulassa tuntuu pöljältä, mieti uudestaan. Miljoonat ihmiset maailmassa koristautuvat kidutusvälinettä esittäviin koruihin. Lukemattomat kristityt nimittäin ripustavat kaulaansa ristin, muistaakseen Jeesuksen murhaa. Eikä ole edes varmaa kuoliko Jeesus ristillä vai paalussa. Itse asiassa todisteet tukevat sitä, että Jeesus naulattiin pystysuoraan paaluun. Asiaa on tutkittu ympäri maailmaa ja Ruotsissakin julkaistiin siitä väitöstutkimus: Scoopet som alla missade.

Jos risti tai giljotiini eivät ole designiltaan tarpeeksi kiinnostavia, aina voi valita kaulaansa ketjussa roikkuvan pienen sähkötuolin. Made by Mammals.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti